16 tuntia Amsterdamin puolimaratonille

Ylimenokauden kynnyksellä


Nyt se on edessä. Kisakauden viimeinen rutistus: Amsterdamin puolimaraton. Olo on oikeastaan AIVAN SAIRAAN MAHTAVA! Olen onnellinen, että sain tehdä pikaisen comebackin suosikkikaupunkiini eikä juoksukunnossakaan ole valittamista. Oletettavasti. HCR Street Teamin Anna on tulossa myös Damin puolikkaalle ja Amsterdam Dance Eventin vuoksi kaupunki on täynnä kavereita, jotka tosin juoksevat klubilta toiselle maratonin sijasta.

Rakas Amsterdam

Spiegelgracht

Sääennuste näyttää ihanalta pitkän viikonlopun kannalta, mutta juoksun kannalta jopa liian kesäiseltä. Eilen iltapäivällä sähköpostiin tipahti kisajärjestäjiltä jopa varoittava uutiskirje lämpimästä säästä: sunnuntaille lupaillaan tällä hetkellä +18-20 asteen semikesää. Itse olisin toivonut pari astetta viileämpää juoksusäätä, mutta näillä pelikorteilla mennään. Amsterdamin sää on enemmän tai vähemmän bipolaarinen ja ennuste ehtinee muuttua vielä moneen kertaan ennen lähtölaukauksen pamahtamista.






Kaksi viimeistä viikkoa ovat sujuneet suunnilleen valmentajan laatimien suunnitelmien mukaan. Palautuminen Pirkan hölkästä sujui pikavauhtia ja maanantaina kävin tekemässä kevyen hölkkä/kävely/metsässärämpimislenkin Usmissa. Lenkki meni enemmän syysruskan ihasteluksi ja rantakallioilla venyttelyksi kuin eteenpäin liikkumiseksi. 33 km sunnuntailenkin jälkimainingeissa ”palauttava liikuskelu” teki vain hyvää. 




Tiistaina onnistuin mahduttamaan kolme eri sairaalaan yhteen työpäivään: Hyvinkää, Meilahti, takaisin Hyvinkäälle ja illaksi vielä Lasten ja Nuorten sairaalaan. Pitkän työpäivän ja naftien yöunien seurauksena sain keskiviikkona kiusakseni todella rajun migreenin eikä illan Maraklubin treeneihin ollut asiaa. Seuraavan päivän työtkin jäivät muiden tehtäväksi kärsiessäni kotona akuutista polyfarmasiasta ja migreenin jälkimainingeista. 

Päivän pötköttelyn jälkeen jaksoin kuitenkin käydä testaamassa illan hämärissä Runner’s High Performance Centerin laatiman 911-treenin: 9 x 300 m – 1 x 1000 m – 1 x 300 m yhden minuutin palautuksilla. Vetoihin (yhteensä 4 km) tuhrasin aikaa 15:43 ja tämä kolmella kerrottuna pitäisi ennakoida kympin ennätysvauhtia -> 47:09. No, katsotaan jaksanko reuhtoa Runner’s High’n Halloween Runilla 1.11. tuota vauhtia... Tuskin.

Radalla iloittelu veti pohkeet kohtuudella tukkoon ja muutenkin jalat olivat todella väsyneet seuraavina päivinä. Migreenin aiheuttama rasite ja stressi ja elimistön lievä kuivuma tekivät tepposet wannabe-rataraketille. Perjantain loikoilin hierontapöydällä ja lauantaina päätin siirtää päivälle kaavaillun vauhtikestävyyslenkin seuraavalle päivälle. Kävin sen sijaan vähän jorailemassa Aleksanterin Teatterin Danceharmony-tunnilla. 

Ärsyttävän aurinkoinen päivä...iltapäivällä töihin


Upeaa väriloistoa Meilahdessa


Sunnuntain upeassa sumuisessa syysaamussa tossu nousikin aivan huikean kevyesti. Juoksin rennon puolen tunnin vauhtikestävyyslenkin ja viimeiseksi viideksi minuutiksi nostin vauhdin lähelle anaerobista kynnystä. Vitosen kilsavauhti tuntui todella kevyeltä! Sitä vauhtia kun jaksan painaa sunnuntaina Damissa niin hinaan puolikkaan ennätyksen vihdoinkin uudelle minuuttiluvulle. MOT. 

Uutelan kanavan rannoilla

Sumuisen yön jäljiltä näkee kaikenlaista


Sumujen lahdella

Syksy ja kesä samassa kuvassa


Päivän kidukset sain nauttia upean Fatima Witickin hyväntekeväisyysvenyttelyssä HE Fysiolla. Fatima järjesti venyttelyn 50-vuotissyntymäpäivien kunniaksi ja sain ähistellä lonkkien ja nilkkojen parissa kokonaiset kaksi tuntia. Tunti oli aivan loistava tapa osallistua hyväntekeväisyyteen: yhdessä 49 muun osallistujan kanssa keräsimme Planille yli 1700 euroa! Ihan huikeaa - kiitos Fatima! Kotiin viemisinä letkeännärkästyneet lonkat, rennot nilkat ja kiva goodiebag. Kehon kurinpalautus tuli todella tarpeeseen, koska olen ollut venyttelyjen osalta täysin hunningolla maratonin jälkeen. Nilkat ovat jäykistyneet ja viimeisten viikkojen aikana pohje-sääri-akillesjänne -akselilla on ollut ajoittaisia epämääräisiä kolotuksia, joista ei ole ollut aikaisemmin tietoakaan. Kehonhuollon laiminlöynti (poislukien hieronta) on oireilua kauden lopun lievästä taisteluväsymyksestä ja ylimenokauden teemaksi olenkin valinnut sekä lihaskuntoharjoittelun että jooga/venyttelyn.

Sunnuntain voima-aamupala

Ensimmäiset synttärit, joilta poistuin lahjakassin kanssa

Luottojuomaa


Uusi viikko ja uudet kujeet - #pimpmyrun


Tuskin ehdin selvitä edellisistä pohjejumeista, kun maanantaina oli jo aika hankkia uusia. Aloitin uuden viikon kurinalaisesti Runner’s High’n Pimp My Run –kurssilla, jolla tulen väkertämään juoksutekniikkaa edes vähän päivänvalonkestävämmäksi seuraavat viisi viikkoa. Puolitoistatuntinen sessio alkoi odotetusti videokuvauksilla ja valmentajien Akin ja Mattin tuomiot tulevat ensi viikolla. Shit, taaskaan en näytä Allyson Felixilta... Famous 15 seconds –hetken jälkeen pääsimme vääntämään koordeja oikein urakalla. Polvennostoa, triplingejä, liikkuvuutta, pikkuvuorohyppelyjä ja päälle Akin viiltävää palautetta ja uhkailua tarkkikselle joutumisesta. On tämä harrastelijajuoksijan elämä kovaa.

Monta kohtaa tuli ruksittua maanantainakin :) Run freely jäi pois - koordit olivat aikamoista jäkitystä


Tiistaina heräsin odotetusti kivistävien pohkeiden kanssa. Treeneistä oli lepoa eikä illan parituntinen ekstrapäivystysvuorokaan aiheuttanut suurempia sydämentykytyksiä. Illan sain viettää siskon kanssa kuulumisia vaihtaen ja ihanaa kummityttöä paijaten.

Keskiviikkona oli edessä viimeiset urheilulliset kiusaukset: Maraklubi goes Pirkkolan Happokolmonen. 3 x 3 km VK-toistoja ja käsky ottaa iisisti. Iisisti yhteistreeneissä – onneksi se luonnistuu huomattavasti helpommin kuin iisisti ottaminen numerolappu rinnassa. Juoksentelin vauhdikkaamman ryhmän perässä sopivalla etäisyydellä rennot kolmosen jolkottelut ja vasta viimeisen kierroksen nakutin vähän vauhdikkaammin. Kahdella viimeisellä kierroksella palasin maanantaisiin Akin oppeihin ja yritin saada juoksun tuntumaan RENNOLTA. Ehkä jotain tein oikeinkin: ajat 16:15 – 16:00 – 14:48, joista viimeinen on nyt toistaiseksi Pirkkolan kolmosen ennätys, hahaha! RH järjestää talvisin raastavan Talvijuoksusarjan Pirkkolassa. Matkana juuri tuo kolmen kilometrin lenkki, joka Maraklubin dieseleiden suussa on vääntynyt tietenkin ”happokolmoseksi”. Ensimmäinen osakilpailu Turkey Trott / Kalkkunaravi juostaan 27.11. enkä kovasta yrityksestä huolimatta onnistunut haalimaan päivystystä tai muuta adekvaattia veruketta illalle, joten ensimmäinen talvijuoksu lienee väistämätön tosiasia. Siellä opiskellaan sitä rentoutta vielä lisää!



Torstaina pohkeet olivat edelleen väsyksissä maanantaisesta radan tamppaamisista, joten päätin puolen tunnin hölkän sijasta käydä vain kävelemässä. Pääsin ihastelemaan vihdoinkin auringon kultaamaa ruskaa. Ei siitä juoksusta olisi kuitenkaan tullut mitään, kun olisin pysähtynyt sadan metrin välein tallentamaan syksyn väri-iloittelua iPhonen kanssa. Illalla pääsin taas Seijan rentouttaviin käsiin nukkumaan iltatorkut ja ilta jatkui siitä Klaus K:n olohuoneen ja OPI:n kynsibaarin kautta kotiin. Pakkailussa ei kauan nokka tuhissut, mutta Amsterdamin biisilistan kasaaminen meni ihan överiksi ja kaapista piti kaivaa kaikki mahdolliset ulkoiset kovalevyt. No, nyt on iPodilla settiä Slusnik Lunan Sunista Southside Spinnersin Luvstruckiin. En yleensä kuuntele musiikkia juostessa, mutta Amsterdamin ja musiikki ovat kulkeneet viimeiset kymmenen vuotta elämässäni niin oleellisesti yhdessä, että setti kunnon kiksutrancea ja klassikoita boostannee Adioksiin ekstraboostia.

Vielä vähän lisää Hollantia :)


Tässä vielä viime viikkojen kevyet juoksentelut:

Ma Kevyt syyssamoilu 45’ (3.6 km)
Ti LEPO
Ke PAKKOLEPO migreenin vuoksi
To 911-treeni + päälle verkkaa ja koordeja Eltsun juoksukoulun kanssa 2.20 (15.7 km)
Pe Hieronta 1.00
La Danceharmony  45’
Su VK-treeni 50’ (8.2 km) + SYVÄkidutusvenyttelyä 2.00

Juoksua yhteensä 23.9 km

Ma Pimp My Run –tekniikkatreenit Eltsussa 1.25 (3.0 km) + venyttely 10’
Ti LEPO
Ke Maraklubi: VR + VK-toistot 3 x 3 km / 2’ palautus + VR  1.30 (12.4 km) + venyttely 15’
To Kävely 30’ (3 km) + Hieronta 1.45
Pe LEPO
La Morning Run 1.00 (6.7 km) + venyttelyä 20’

Su AMSTERDAM!

Huomenna!



Kommentit

Suositut tekstit