Kiitos rakas Amsterdam - uusi puolimaratonin ennätys 1:44:06!

No niin, se on siinä: ensimmäinen alle 1:45 puolimaratonaika ja uusi ennätys kirkkaalla marginaalilla. Sunnuntaina entisestä ennätysajasta tipahti Amsterdamin kaduille reilu kaksi minuuttia ja puolimaratonin PB kirjataan nyt 1:44:06. Kisakausi 2014 ei olisi voinut saada parempaa päätöstä. YES! On tämä juoksuturistin elämä yhtä juhlaa.

Tuuletusharjoitukset Good Morning Runilla. Kuva: Tourist Run Amsterdam

 

Let's race!

Kisapäivä sai loistavan startin, koska nukuin kisaa edeltävän yön kuin tukki. Alkuperäinen suunnitelmani oli käydä katsomassa eliitin maratonia Rijksmuseumin seutuvilla, mutta pitkälle venähtänyt aamuherääminen muutti suunnitelmat ja jäin katsomaan kisaa suorana Eurosportilta. Olin tietenkin tyytyväinen hyvistä yöunista ja kisapäivältä jäi jälleen pari tuntia hermoilua pois. Maratonin seuraaminen vei täysin mennessään, että vasta reilu kolme tuntia ennen starttia maltoin 1ähteä hakemaan aamupalaa läheisestä Stach-kahvila-myymälästä. Mukaan tarttui raakapuuroa manteleilla ja avokado-punajuurismoothie. Kahvia taisi mennä vähintää kaksi tuplaespressoa – sen verran oli kisatäpinät päällä. 

Stach = paikallinen Sis+Deli - aivan ihana paikka, suosittelen!

Maratonin maaliintuloa katsellessa pakkailin kisapäivän kamat valmiiksi: vaihtovaatteet ja –kengät, pullollinen Extremellä terästettyä Northforcen Tournamentia, banaani ja Bounce maaliintulon jälkeisen äkkikuoleman varalta. Damin maratonin maalihuolto on kokemuksesta surkea, joten lisäeväät olivat välttämättömät. Central Stationilta nappasin mukaan vielä luottoenergiajuoman, jota myydään Hollannissa onneksi joka marketissa. 

Kisapäivän varustukset 

Paikallinen S-market Albert Heijn toivotti kaikille maratoonareille onnea ja menetystä. Veel succes!

Kisapaikalle lähtö meni relatiivisesti viime tinkaan, koska metro ehti lähteä juuri nenäni edestä. Kymmenen minuutin steppailun jälkeen pääsin vihdoinkin matkaan. Keskusrautatieasemalta ei mene suoraa metroa Amstelveenseweg-asemalle, joten jouduin vaihtamaan metroa Overamstelissa. Samalla näin ensimmäiset maratoonarit juoksemassa 25-30 kilometrin väliä. Viimeiset asemanvälit olivat melkoisen tuskaiset totaalisen täyteen ahdetussa metrossa. Toinen vaihtoehto oli mennä kisapaikalle ratikalla, mutta maratonin aiheuttamien reittimuutosten vuoksi en uskaltanut riskeerata kisapaikalle pääsyä.

#undergroundie

Metromatkan aikana tuli todistettua jälleen tosiasia, että juoksuvarusteet on testattava ennen kisapäivää. Tälle reissulle lähti poikkeuksellisesti mukaan myös iPod ja siihen huolellisesti laadittu soittolista. Metrossa tajusin, ettei kapineesta löydy äänenvoimakkuuden säätönappulaa mistään! Kuulokkeissa oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla, josta kymmenen kilometrin päässä on hyvät festarit käynnissä. Viime hetkellä singahdin expoon, mutta en onnistunut löytämään äänenvoimakkuusnappulalla varustettuja hyviä kuulokkeita mistään. Pah! Expon ulkopuolella treffasin HCR Street Teamin Annan, jolle pääsin tilittämään rehellistä mielipidettä ko Apple-tuotteesta. Pahimman tuohtumuksen laannuttua kävimme viemässä tavarat varustesäilytykseen, joka veti hyvin ja reppu oli järjestäjien hellässä huomassa parissa minuutissa.

Annan kanssa lähtöalueella

Ihmeempiä alkuverkkoja en ehtinyt tehdä, koska kuulokemetsästelyjen, pakollisen Bajamaja-pysähdyksen, yhteiskuvien ja lähtöpaikalle siirtymisen vuoksi starttiin ei jäänyt kuin kymmenen minuuttia aikaa. Kulautin viimeiset kofeiiniboostit napaan ja samalla tamppailin pari korttelinväliä hermostuneena ”alkuverkkana”. Lähtökarsinassa luikahdin oman ryhmäni kärkeen. Pääsin tällä kertaa lähtemään sinisessä lähtöryhmässä (tavoiteaika 1:40 – 1:50). Lähtöryhmän vauhdissa ei ollut moittimista, mutta jälleen kerran edelläni lähti sankka joukko sponsoreiden vieraita ja järjestäjäorganisaation jäseniä, kavereita, serkkuja ja serkun kaimoja. Ihan ok, jos he kaikki olisivat 1:30 puolimaratoonareita, mutta asia ei ollut niin. Saman ongelman kanssa olen kiroillut myös Egmondin puolimaratonilla. Tulpan ohi on päästävä, jos ei halua jäädä hölköttelemään 6:30 km-aikoja.

Oman lähtöryhmän kärjessä 

Kolme minuuttia starttiin

Amsterdam on huikean kaunis ja idyllinen kaupunki ja se on New Yorkin ohella ehdoton suosikkikaupunkini. Amsterdamin puolimaratonreitti sen sijaan ei ole mikään pläjäys hollantilaisidylliä. Kanaalien täyttämän keskustan kadut ovat aivan liian kapeat ja epätasaiset, jotta keskustan kaduille voisi ajatella yli 40 000 juoksijan massatapahtumaa. Lisäksi liikenne on muutenkin puuroa ja raitiovaunut ja bussit ajelevat poikkeusreiteillä maratonpäivänä, vaikka suurin osa reitistä kierteleekin keskustan etelä- ja kaakkoispuolella. Maratonreitti tekee sentään lenkin Amstelin rannoille, mutta puolimaraton kulkee suurimmaksi osaksi asuinalueiden ja tylsän teollisuusalueen läpi. Onneksi viimeiset seitsemän kilometriä ovat hauskat, kun reitti kulkee takaisin keskustaan päin ja kannustajien määrä kasvaa lähes eksponentiaalisesti. Torontobrug on hieno. Päätä pitää tosin kääntää taaksepäin upean Intercontinental-hotellin jäädessä selän taakse. Rijksmuseumin jälkeen reitti sukeltaa Vondelparkiin, jossa kannustuksesta ei todellakaan ole puutetta! Viimeinen kilometri on kaksijakoinen: puoli kilometriä leveää nousuvoittoista puistokatua ja loput huikeassa kannustuksessa olympiaportin kautta Olympiastadionille.

Intercontinental Torontobrugilta kuvattuna. Kuva vuoden 2006 reissulta, sunnuntaina jäi fotot ottamatta... 

Good Morning Runin idylliä

Omasta juoksustani ei ole oikeastaan mitään jännittävää kerrottavaa – juoksuni oli yhtä kutkuttava kuin tasaisen reitin korkeusprofiili. Ensimmäiset viisi kilometriä olivat edellisvuosien tapaan yhtä tempoilua, vaikka kuinka yritin keskittyä tasaiseen omaan juoksuun. Viime vuonna lähdin reuhtomaan liikaakin alkukilometreillä ja ohituskurvailut söivät energiaa. Tänä vuonna malttia oli hieman enemmän ja kilometriajat olivat tasaisesti hieman alle viiden minuutin. Ensimmäiset viiden kilometrin tungoksesta selvittyäni pystyin keskittymään juoksuuni sataprosenttisesti. Yritin hakea rauhallisempaa baanaa jalkakäytävien puolelta ja muistelin mielessäni viimeviikkoisia Akin ohjeita rentoudesta. Huippujuoksijoilla meno näyttää vaivattomalta kuin sunnuntailenkillä, mutta harrastelijalla vauhdinlisäysyritykset johtavat yleensä vain oheistoimintojen korostumiseen kilometrivauhdin pysyessä samana: kädet käyvät sivulta toiselle, hartiat jännittyvät ja sivusuuntaista liikettä tapahtuu enemmän kuin eteenpäin. Guilty as charged.

Matkan jännittävimmät tapahtumat lyhyesti tässä: kahdeksan kilometrin kohdalla ohitin 1:50-jänisryhmä, joka ilmeisesti oli kuitenkin lähtenyt edellisen lähtöryhmän mukana kuusi minuuttia aikaisemmin. Olin vakuuttunut, että olin 1:45-vauhdissa ennen puoliväliä. Siitä 1:45 ryhmästä olisin sen sijaan ollut hyvin kiinnostunut, mutta näin ryhmän jäniksen vasta maalissa. Suurimmat sydämentykytykset aiheuttivat huoltopisteeet, joissa sienien metsästäminen vaati pari äkkijarrutusta: milloin sienet olivat loppu, milloin vapaaehtoinen hautoi sieni sylissään sen sijaan, että olisi ojentanut ne reippaasti ohijuoksijoille. Muuten huolto pelasi, juomapisteitä oli kiittettävän usein ja juomapisteiltä pääsi läpi sujuvasti, jos malttoi napata mukinsa sieltä pöydän kauimmaisesta päästä.

Kilometrit seurasivat toisiaan nopeasti ja seitsemän kilometriä ennen maalia aloin jo aistia kirihaluja kannustuksen lisääntyessä. Maltoin kuitenkin mieleni. Vasta Vondelparkin porteilla laitoin ylimääräisen vaihteen silmään. Oli aivan huikeaa tunne, kun pystyin kilometri kilometriltä kiristämään vauhtia eikä väsymys noussut missään vaiheessa ylitsepääsemättömäksi. Viimeisen kilometrin alkaessa nappasin huvikseni sykemittariin ylimääräisen kierroksen alkaneeksi: oli maksimitonnin aika! Jaksoin runtata viimeiselle kilometrille jopa kunnon loppukirin. Viimeinen viisisataa metriä oli yhtä vääntöä ja saapuminen Olympiastadionille taisi olla tosi mahtava - muistikuvat viimeiseltä kahdelta kilometriltä ovat todella hatarat. Jossain Voldelparkin porteilla muistan kuunnelleeni Super 8 & Tabin Suru-biisiä, mutta sen jälkeisistä kappaleista minulla ei mitään muistikuvaa. Kokemus ei kuitenkaan ollut vielä hartaasti metsästämäni flow – olin vain niin keskittynyt juoksuun senhetkisen suorituskyvyn äärirajoilla. Viimeiset kymmenet metrit olivat varmasti tavallista rumempaa katsottavaa juoksuteknisesti – taisin käytännössä rojahtaa maaliviivan yli 194 sykkeillä. Itseni ja tärisevien jalkojen kokoilemisessa meni minuutin verran, jonka jälkeen jaksoin lähteä kohti mitalijonoa ja Maratonphoton-kuvauksia.

Uupunut supersankari maalissa. Iso plussa järjestäjille kuvapalvelusta!

Stadionfiiliksissä jäin seuraamaan hetkeksi vielä kanssajuoksijoiden maaliintuloa ja yritin samalla bongata Annaa juoksijoiden joukosta. Kylmyys kuitenkin yllätti kovassa tuulessa, joten kymmenen minuutin päästä luikin kohti huoltoon johtavaa jonoa. Aikaisempaan tapaan Damin maali"huolto" oli valitettavan minimalistinen: 3 dl urheilujuomaa, puolikas banaani ja neljäsosa appelsiinia. Vanginvartijannäköinen appelsiininpilkkoja kehtasi vielä toitottaa juoksijoille, että vain yksi appelsiinilohko juoksijaa kohden. En uskaltanut pullikoida. Ja uskomatonta kyllä, meillä oli täysin sama huolto maratoonareiden kanssa!

Maalissa!

Irtonainen loppukiri

Mitali et Co

Juoksu oli ensimmäinen, jota tunsin hallitsevani. Pystyin tsemppaamaan ja kiristämään kilometri kilometriltä. En ollut liian väsynyt missään vaiheessa ja kisa meni nousujohteisesti viimeiseen metriin saakka. Itselläni tavoitteena oli parantaa puolimaratonin ennätystä ja sivulauseessa lisätavoitteena oli juosta alle 1:45 aika. Molemmat tavoitteet saavutin, mutta silti loppuaikaa katsellessa minulla on alitajuinen tunne, että pystyn paljon parempaan.

Tässä vielä lyhyt data juoksusta:

Keskisyke 178

Maksimisyke 194

Kulutus 1260 kcal

Hellyttävän tasaiset vitoset viiden sekunnin sisään

Niin ja se maksimitonni meni aikaan 4:41 - ei oikein enää irronnut!

Perusposet expon ulkopuolella

1:44:06

Vaikka maalihuolto tökki, kisakuvat olivat parasta A-ryhmää!

Uusien ennätysten rikkojaisia ei kuitenkaan nähdä enää tänä vuonna. Olen maalissa tämän kauden osalta ja on aika aloittaa ylimenokausi. Juoksulenkkarit saavat levätä eteisenkaapissa ja aion viettää enemmän aikaa salilla, pyöränsatulassa ja toivottavasti myös joogaten. Ennätyshuumassa mieli on nälkäinen, mutta keho tarvitsee lepoa.

Dank je wel, mijn liefje

 

IJdok ja kisanjälkeinen aamu

Ylimenokauden aloittajaiset Finnairin päivälennolla

Dank je wel, mijn liefje. Kiitos rakas Amsterdam. You rock!

In a state of runner's high,
Laura