Liukastellen ennätysjahdissa Aktia Cupissa

Blogitauko venähti pidemmäksi kuin allekirjoittaneen ylimenokausi. Joulukuun Aktia Cupista sain hyvän tekosyyn lopettaa blogin lepokauden ja juoksun puolella pääsin aloittamaan uuden kauden 2016 parin viikon varaslähdöllä. 


Sannan kanssa verkkaamassa

Aktia Cupista on muodostunut itselleni haastava talvinen testijuoksu ja viime talvena osallistuin Aktia Cupin neljään osakilpailuun joulu-maaliskuussa. Tasaisesti nouseva tuloskäyrä toi itseluottamusta koko kevään treeneihin ja nousujohteisen tulosputken päätteeksi juoksin juoksin maaliskuussa kympin ennätykseni  42.41. Kesällä ja syksyllä en päässyt kympin ennätystehtailujen pariin: elokuinen Midnight Run meni melkoiseksi räveltämiseksi ja viikkoa myöhemmin vauhtileikittelin Levin ruskamaratonilla syksyisen kympin treenijuoksuna. 

Vielä sitä hymyilyttää :)


Münchenin jälkeen otin treenit löysin rantein pari viikkoa ja vasta marraskuun alusta treenaaminen on ollut selvästi nousujohteisempaa. Aktia Cupin ensimmäinen osakilpailu marraskuussa jäi allekirjoittaneelta väliin, koska kirmailin Sotungin sijaan Thaimaan lämmössä. Kauden ensimmäiseen starttiin lähdin hieman epäileväisellä mielellä, koska edelliselle päivälle kohdalleni oli nasahtanut 15 tunnin työvuoro ja kotiovelle kurvasin vasta puolenyön jälkeen. Pitkien työpäivien ja totaalisen (treeni)lepopäivän vuoksi kroppa on usein nahkean tukkoinen eikä kisapäivän fiilis poikennut odotetusta. Juoksufiilis oli yksi yhteen kisapäivän sään kanssa: verhojen välistä pilkisteli harmaansumuinen taivas ja sadekuuro rummutti parvekelaseihin. 


Kirkasotsainen suunnitelmani oli käydä aamulla höntsäilemässä kevyt vartin lenkki, mutta väsyneissä fiiliksissä olin tehty sokerista ja jäin kodin lämpöön availemaan kroppaa rennoilla dynaamisilla venytyksillä. Aamupalaksi blendasin perinteiseen tapaan banaani-suklaasmoothien 


Yllätyksekseni kisajännitys oli tipotiessään – olihan kyseessä sentään kauden ensimmäinen kisa! Puolenpäivän aikaan hyppäsin Sciroccon kyytiin ja suuntasin kohti Sotungin lukiota. Kotona meren läheisyydessä lämpötila oli tukevasti plussan puolella, mutta lyhyen ajomatkan aikana lämpötila putosi vauhdilla nollaan. En edes huomannut lämpötilan muutosta ennen kuin kurvasin hippasen liian vauhdikkaasti kehä kolmoselta kohti Sotunkia ja takarenkaat liukuivat hetken aikaan sivuluisussa. Kisareitti oli mustan jään peitossa – apua! Ja tietenkin kisakenkinä oli sliksit eli Asicsin Racerit. Adidaksen Adioksissa olisi ollut edes vähän pitoa, mutta kengät olivat kotona ja koti kahdenkymmenen minuutin päässä. 

Kisakeskuksessa kävin nopeasti nappaamassa kisanumeron pyykkinarulta ja hakureissun jälkeen jatkoin verkkailua. Hölkkäilin kevyesti kymmenen minuuttia ja sivutien bussipysäkillä tein kevyet koordit ja dynaamiset venyttelyt. Kadonnutta terävyyttä ja kisajännitystä etsin viiden minuutin rennolla vauhtikestävyysvedolla. Olo oli sen verran tukkoinen, että tein verkat pidemmän kaavan mukaan. Hiekoitetulla maalisuoralla avarit irtosivatkin rennosti.



Pari minuuttia ennen starttia kipitin lähtöviivan taakse ja hädin tuskin ehdin saada kuulokkeiden piuhat suoriksi, kun lähtömerkki jo vinkuikin megafonista. Kauden ensimmäistä starttia en turhia ehtinyt jännittääNappasin Suunnon päälle ja suuntasin kohti ensimmäistä alamäkeä. Miesvoittoista vauhdikasta juoksijajonoa kirmasi ohi oikealta ja vasemmalta. 



Ensimmäinen kilometri oli helppoa alamäkeä ja alun ensimmäiset sadat metritkin olivat joko hiekoitettua tai sulaa. Rento meno loppui jo ennen ensimmäistä kilometrikylttiä alusta muuttuessa mustaksi jääksi. Racereissa pitoa ei ollut kuin nimeksi ja juoksu meni sutimikseksi. Taiteilin itseni pientareen puolelle ja aina sopivissa kohdissa juoksinkin pientareella. Juoksu oli enemmän tai vähemmän tempoilua eivätkä olosuhteet todellakaan parantaneet henkistä tsemppiä. Kolmosen kohdalla suusta pääsi valikoima pahoja sanoja, kun tämä juoksijatar olisi halunut jatkaa suoraan, mutta popot liukuivat omia polkujaan kohti ojanpohjaa. Olin perinteisen kisassa vapaan suksilla. 


Onneksi neljännellä kilometrikyltillä tie muuttui sulaksi enkä jäänyt lyhyen mäentöppyrään sutimaan. Edellispäivän työvuoro ja kohtuullisen reipas treeniviikko painoivat reisissä ja ylämäkeen meno oli tukkoista. Tasaisella ja sitä seuranneella laskuosuudella sain rytmistä kiinni ja onnistuin kuromaan edelläni juossutta ryhmää kiinni. Kääntöpaikalle laskettelin ihan kohtuullisessa ajassa 21:30 ja vauhdista kiepautin itseni liikennemerkin ympäri ja samalla poimin parin kanssajuoksijan selät. 

Kääntöpaikan jälkeinen nousuosuus on yleensä hapottanut mahanpohjassa asti, mutta nyt loiva ylämäki sujui mukavasti. Jaksoin nostaa peukkutsempit vastaantuleville klubilaisille Maijalle ja Sannalle. Reitin ainoa vauhdikkaampi alamäki meni jäkittämiseksi, koska en halunnut päätyä mustalta jäältä maalin sijaan Tapikselle paikattavaksi. 

Paluumatkalla reitti oli hieman vähemmän liukas tai sitten olin henkisesti tottunut suboptimaalisiin olosuhteisiin. Yleensä kisan viimeiset kilometrit ovat olleet väsyttävää raastoa ja korvien välistä tahtojen taistelua, mutta llä kertaa sain kolmella viimeisellä kilometrillä hyvän nousevan loppukirin aikaan. Selkiä tuli useampi vastaan, makselin oranssipaitaiselle kanssajuoksijalle HHM:n kalavelat ja kääntöpaikalla minua melkein puolella minuutilla johtaneen treenikaverini Sannan selkäkin alkoi yllättäen lähestyä. Sanna oli hyvä tsemppari viimeiselle kilometrille.

Tiukasti kiinni STOP-nappulassa



Loppunousussa kiri ei irronnut kovinkaan letkeästi – yllättäen reisien väsy ei ollut helpottanut kisan aikana (outoa?) – eikä maksimisyke noussut kuin 186 bpm. Maaliin tulimme Sannan kanssa peräkanaa. Hyvän kirittäjän ansiosta sain nojailla polviin tavallista pidempään ja vielä parin minuutin päästä hoipuin katoksen tolppaa vasten. Treeniryhmästäni Timo oli kameran kanssa ikuistamassa maaliintulijoita ja kuvat olivat todella hauskoja teemalla ”lasittunut katse ja kuolat poskilla”.

En mitään käryä, että papparazzi vaani maalialueella :)
  

Oma aikani oli olosuhteet huomioiden ihan kelvollinen 42:56 ja maalisuoralla olin jopa yllättänyt näinkin hyvästä ajasta. En jäänyt kuin 15 sekuntia maaliskuisesta ennätysajasta. Sulalla tiellä ennätys olisi todennäköisesti korjaantunut uusiin lukemiin, mutta jossittelut sikseen. Positiivista juoksussa oli kiristyvä loppu – varsinkin kasista eteenpäin sain hyvän draivin juoksuun -  ja juoksinkin negatiivisen splitin 21:30 – 21:26. 


Seuraavat startit ovat tammikuun ja maaliskuun Aktia Cup ja huhtikuun alussa odottaa jälleen kevätkauden pääkisa eli Berliinin puolikas.

We Run Helsinki!

Kuvat: Timo Ala-Talkkari. ISO KIITOS KUVISTA! :)

-Laura

Kommentit

Suositut tekstit