Still alive and kicking - talven kuulumisia!

En kirjoittanut talven treeneistä mitään. Polttavin postausinspiraatio hävisi vuoden vaihteessa jonnekin uuden työn ja loskaisten juoksupolkujen välimaastoon. Kirjoittamisinspiraatio ei ole onneksi kadonnut hokkuspokkusmaisesti, mutta saamattomuuttani valmiit tekstit jymähtivät kovalevylle hautumaan. Better late than never – fiilistellään talven huippukokemukset ja mahalaskut yhdessä pötkössä! 

Hiljaisuudesta huolimatta hengissä! kuva: Heidi Tainio

Onneksi hiljaisuus ei ole tarkoittanut telakkaa. Olen saanut juosta koko talven ilman vammoja ja lenssu-influenssa-noro –kombinaatioita ja treenit ovat sujuneet omalla painollaan. Treeniohjelma kertoo yksiselitteisesti päivän agendan. Oma tehtäväni on ollut raahata itseni ovesta ulos ja antaa jalkojen viedä.

kuva: Heidi Tainio

Myönnän, että Etelä-Suomen talvi oli itselleni raskas ja henkinen alavire oli suurin syy blogitaukoon. Alkutalven lumettomuus ei haitannut – sulilla teillä oli ilo juosta! Upeimpia kokemuksia oli jouluaaton iltalenkki lumettomilla poluilla huikaisevan kaunista auringonlaskua ihaillen. Koviin pakkasiinkin totuin ja lenkkeily oli pukeutumiskysymys. Kirpsakoimmissa lukemissa kiskoin ylleni 23 vaatekappaletta ja suuntasiin upeaan auringonpaisteeseen.

Jouluaaton maisema Kallahdessa

Tammikuun pakkaspäivän upea auringonlasku

Tammikuun pirteiden pakkasten jälkeen talvi oli yhtä alamäkeä: sulaa, loskaa, jäätä, lumea. Lapissakin sain vain haaveilla auringonpaisteesta ja kevätliukkaista laduista. Etelä-Suomessa olosuhteet vaihtelivat umpihangesta pääkallokeliin. Talvea kuvasi parhaiten inhorealistinen valokuva jään peittämästä pihasta ja kuvatekstinä komeili osuvasti ”when nature wants to kill you”. 

Helmi-maaliskuun maisemat...

Henkilökohtaisesti pahin koettelemus oli eräänä sunnuntai-iltana työpäivän jälkeen juostu pitkis, jota sain tarpoa pari kilometriä auraamattomalla jalkakäytävällä. Harjoitusohjelmaan kommenttiboxiin leukailin, ettei tästä lenkistä irronnut kovinkaan hyvää instahehkutusta. Lenkeiltä tulin kotiin jopa kiukkuisena ja helmikuun lopulta siirsin treenejä yhä enenevästi sisätiloihin: Liikuntamylly ja kuntosalin juoksumatot olivat kavereitani helmikuun liukkailla viikoilla. Juoksublogini kautta haluan inspiroida enkä purkaa omaa turhautumistani ja pahaa oloa, joten olen pitänyt pahimmat mölyt mahassa.

Aamulenkillä salilla

Vielä nauratti tasotestissä :)  kuva: Heidi Tainio

Totaalisen henkisen mahalaskun välttämiseksi oli otettava onni omaan käteen.

Juoksun lisäksi elämääni mahtuu toinenkin harrastus, johon suhtaudun jopa juoksua suuremmalla intohimolla: matkustaminen. Ajatus minilomasta kyti koko alkutalven. Irtisanouduin entisestä työpaikastani vuodenvaihteessa ja jättäydyin eräänlaiseksi freelanceriksi. Päätin pitää välivuoden, jota lukion jälkeen en osannut pitää. Vapaa kalenteri houkutteli minut spontaanien viikonloppureissujen sijaan pahoille vanhoille tavoille ja minut oli liian helppoa ylipuhua tekemään ylimääräisiä viikonlopputöitä. Joulun jälkeen kalenteriin jäi vapaaksi YKSI viikonloppu. Oli aika painaa stop-nappulaa.

Oli aika vaihtaa maisemaa!

Toiselle hiihtolomaviikolle loman buukkaminen osoittautui arpapeliksi. Vitkuttelin pitkään Lissabonin lentojen kanssa, mutta työaikataulujen vuoksi olisin joutunut kiertämään Lissaboniin Lontoon tai Madridin kautta. En jaksa seitsemän tunnin resuamista käsimatkatavaroiden kanssa. Suorien lentojen hinnat huitelivat jo kipurajalla, kunnes eräänä kauniina aamuna löysin sinivalkoisilta siiviltä pinkkejä kampanjahintoja. Klik, klik, klik. Lento Barcelonaan oli varattu. Forecan sääennustekin natsasi. Klik klik klik. Tripadvisor avustuksella hotellivaraukset oli tehty 20 minuutissa. Lähtöön aikaa neljä päivää!

Myönnän, että olin melkein liian väsynyt matkustaakseni. Mutta onneksi matkustin. Laskeuduin keskelle keväistä juoksijan paratiisia. Mutta mitä juoksija voi Barcelonassa tehdä?  To be continued ;)

Kovalevyn tekstiruuhkaa tänään purkamassa,

Laura