NYC treenaa!

Heissan ihanaiset!

Edellisestä treenipäivityksestä on kulunut loman vuoksi jo pitkä tovi. Puudutan itseäni tällä hetkellä Hawaiian Airlinesin maratonlennolla (11 tuntia!) lennolla New Yorkista Honoluluun. Treenipäiväkirjan kertaaminen saa riittää tänään viralliseksi treeniksi.

Maanantaina heräsin onnellisena. Leijuin vielä jossain Empire State Buildingin korkeudella. 1:47:07 – uskomatonta, jee, jee, jee!!! Valmentajani oli ystävällisesti antanut luvan käydä fiiliksen mukaan kevyellä hölkkälenkillä. Päivästä oli tulossa eiliseen tapaan aurinkoinen ja lämmin, joten pikaisen hedelmä+kahvi –aamupalan jälkeen suuntasin Central Parkiin. Fiilis oli hyvä edellisen päivän kisasta huolimatta. Kirsikkana kakun päällä huomasin, ettei juoksun aikana ollut minkäänlaisia vaivoja nilkan tai ITB:n kanssa. Sama kivuton meno jatkui uuden viikon kunniaksi. 

Maanantain aamulenkillä

#runfie

Keskuspuiston upeaa kevättä


Kuitenkin noin 20 minuutin hölkkäilyn jälkeen aloin voida huonosti. Pulssi ei noussut, iho oli viileä ja oloni oli todella hutera – aivan kuin verensokeritaso/verenpaine olisivat olleet liian matalalla. Loppulenkin energiat sain keskittää siihen, että pääsin puistosta kunniakkaasti pois. Oli aika levätä. Edellispäivän kisanjälkeinen ruokailu oli jäänyt retuperälle eikä isokaan sushiannos riittänyt palauttamaan kehon energiavarastoja.

Suunnitelmissani oli tekojärven kiertäminen, mutta energiavarastojen loppuessa reissu päättyi Starbucksiin


Iltapäivällä nautiskelimme aurinkoisesta päivästä. Kävimme ihmettelemässä hillitöntä jonoa Vapaudenpatsaalle ja lopulta suunnistimme Brooklyn Bridgelle. Kevyt turistikävely auringossa oli ihanaa ja Dumbo joen toisella puolella aivan ihastuttuva.

Brooklyn Bridge


Tiistai oli maanantain vastakohta: sadetta ja kylmä tuulta. Lämpötila kääntyi laskuun. Päivällä kävimme nuuskimassa lähikortteleiden ilmapiiriä ja tein pikavisiitit läheiselle kuntosalille, Pure Yoga –joogasalille ja Soulcycle –spinningstudioon. Aivan täydellinen kattaus itsenikaltaiselle urheiluaddiktille! Illalla tein reippaan kävelylenkin Keskuspuistossa ja Upper East Sidella. Samalla kävin ihastelemassa Madison Avenuen ja Lennox Hillin Lululemon Athletican kauppoja, joissa en aikaisemmin ollut ehtinyt vierailla. Mukaan tarttui ”yllättäen” niin juoksuhame ja capritkin – ja ne paksummat legginsit, jotka oli pakko ostaa tuleville kylmille ja tuulisille päiville.  Iltapalan nappasin mukaan Organic Avenuelta, nam! Illalla jaksoin vihdoinkin venytellä lonkat ja pakarat.

Sateinen Central Park

Ihana Lululemon Madison Avenuella - täältä löytyy ihan huikeita treenivaatteita!

Organic Avenue - ihania smootheja ja salaatteja

Lennox Hillin Lululemon ja viikoittainen juoksutreeni

Do I have to say more?

Sateinen NYC


Keskiviikkoaamu oli aurinkoinen ja kylmä. Edellispäivien +20 vaihtui +5 asteeseen – yöllä oli satanut jopa hieman lunta/rakeita! Keskuspuiston kauniin narsissit näyttivät kärsiviltä. Aamulla kävin juoksemassa kevyen hölkkälenkin – tällä kertaa ilman megaluokan bonkkauksia. Keskiviikkopäivä kuluikin sitten jonottaessa, jonottaessa ja jonottaessa.

Kaunis, mutta kylmä keskiviikkoaamu

Pakkasyön jälkeen


Poikaystäväni on vannoutunut Mustang-fani. Mustangin 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Ford oli roudannut kokonaisen Mustangin Empire State Buildingin 86. kerrokseen. Sitä lähdimme ihmettelemään 5000 muun turistin kanssa. Jonotusaika 3-4 tuntia. Express-lipuilla säästimme pari tuntia jonotusaikaa. Pffff! En ole turistirysien ystävä enkä sellaiseksi muuttunut tämänkään reissun jälkeen. Olen käynyt New Yorkissa kymmenkunta kertaa ja olen ehtinyt nähdä Rockefeller Centerin näköalatasanteen ja Brooklyn Bridgen. Ground Zeron ohi olen kävellyt, koska se sijaitsee Century 21:n vieressä. Ja nyt voin liittää nähtävyysluetteloon verellä, hiellä ja kyyneleillä Empire State Buildingin. Olihan näkymät huikeat ja 86. kerroksessa tönöttävä keltainen Mustang aika surrealistinen näky! 

Empire State Building



Treenille on aina aikaa :)

Palkintona kärsivällisyydestä pääsin käymään Asicsin merkkiliikkeessä Bryant Parkin vieressä, jee!

Minun Mekkani


Torstai oli ilman puolesta keskiviikon toisinto: tuulinen, aurinkoinen ja kylmä. Aamupäivä kului pakatessa hieman kummallisessa tilanteessa: poikaystäväni oli lähdössä kolmeksi päiväksi Charlotteen Mustang-autonäyttelyyn ja itse jäisin viikonlopuksi New Yorkiin. Saatettuani poikaystäväni metroasemalle suuntasin Asicsit kohti keskuspuistoa. Treeniohjelmassa oli ensimmäinen reippaampi treeni puolimaran jälkeen. Tein verryttely vauhtileikittelynä. Sen jälkeen juoksin kaksi 15 minuutin VK-vetoa: ensimmäinen ala-VK-alueella ja toinen heti perään ilman palautuksia ylä-VK-alueella. Lopussa piti tietenkin käydä ottamassa revanssi puolimaran tiukimmasta noususta! Jälleen voitto kotiin!

Nam, kyllä tämä Frezzat voittaa!


Iltapäivä menikin ihmetellessä uutta lukaaliani. Alunperin olin suunnitellut viettäväni pääsiäisen Downtownissa uudessa hotellissa, mutta koska NYLO oli aivan ihana kaikkine treenimahdollisuuksineen, päätin pidentää varaustani neljällä päivällä. Uusi huoneeni olikin ylimmässä kerroksessa ja maisemat kohti Hudson-jokea olivat upeat! Olin onnessani.

Upeat näkymät Hudson-joelle!


Lopulta auringonlaskiessa maltoin jättää ihanan uuden viikonloppukodin ja matkustin metrolla Union Squarelle. Sielläkin kävin tsekkaamassa itselleni uuden Lululemon kaupan, josta kuitenkin selvisin tyhjin käsin ulos. Huh! Illan parhaat shoppailut säästin WholeFoodsille, joka on ruokakauppaparatiisi. Wholefoodsilla on mieletön valikoima luomua ja erityisesti smoothiet, hedelmät, suklaat ja salaattibaari ovat ehdottomia suosikkejani. Melkein jokainen ilta lomani aikana hain päivällisen WholeFoodsilta ja tyytyväisenä pupelsin herkullisia salaatteja TV-ateriana.



Paragon Sports lähellä Union Squarea


Perjantaina suuntasin hotellin vieressä sijaitsevalle Pure Yoga West –studiolle. Ja voi vau! Paikka oli kuin hotelli vastaanottotiskeineen ja kauppoineen. Pukuhuoneet ja yleiset tilat olivat valtaisat ja saleja taisi olla yhteensä viisi. Itse menin perinteisesti astangatunnille, joka oli vielä onneksi Mysore-tunti. Ensimmäinen sarja muistui kuin ihmeen kaupalla mieleen parin vuoden totaalisen mysore-tauon jälkeen. Viime vuosina en ole tehnyt astangaa aurinkotervehdyksiä pidemmälle, koska juoksu on vienyt hurjasti tilaa muilta harrastuksilta.

Aamujoogaa

Tunnilla oli ihanaa! Sarja palautui mieleen liikkeiden seuratessa toisiaan ja lopulta tein sarjan Marichyasana C:hen saakka. Loppuliikkeet olivat rentouttavat ja savasanan aikana olin onnellinen ja rauhallinen. Kiitos astangan pariin palaamisesta kuuluu ehdottomasti kollegalleni, joka yhden yhteisen osastoviikon aikana lempeästi rohkaisia aloittamaan astangan uudestaan. Kiitos, Jarmo!

Kiitos aamuisen joogatunnin, vierailu hektisessä Century 21:ssa oli suorastaan eteerisen rauhallinen. Downtownista jatkoin vielä matkaa Broadwayta pitkin Sohoon, jossa en tietenkään malttanut olla pysähtymättä Lululemonilla. Saaliina uusi joogalaukku.

Ihana Broadwayn Lululemon

New York Running Company - täältä saat oikeasti asiantuntevaa palvelua!



Viikonloppu olikin pyhitetty urheilulle ja ystäville. Aurinko jaksoi edelleen paistaa ja lauantaina sää oli ihanan lämmin  - noin +18 astetta. Alkuviikon vierailulla Madison Avenuen Lululemonilla olin bongannut flyerin, jossa mainostettiin lauantaiaamun ilmaista Sweaty Saturdays –treenejä. Yes, kuulostaa hyvältä - sinne siis! Aamulla heräsin kuitenkin kankeana – erityisesti lonkat, takareidet ja olkapäät olivat ottaneet nokkiinsa astangasta. Lyhyen neuvonpidon itseni kanssa sain treenivaatteet niskaan ja lenkkarit jalkaan. Alkuverryttelyn juoksin reippaana vauhtileikittelynä. Tapasin muut aamu-urheilijat Madison Avenuen kaupassa, josta jatkoimme ryhmässä Central Parkiin.

Ja siellähän odotti melkoinen yllätys: valmentajat CROSSFIT Concrete Jungle –pusakoissaan. OMG, crossfit?! This was gonna hurt…

Tiukka Coachimme!


Ja niin se sattuikin. Kyykkyjä ja yleisliikkeitä alkuverkkana. Sitten pääsimme ensimmäinen työosuuden kimppuun.

40 sekuntia kutakin liikettä:

*Yleisliike + hyppy esteen yli
*Polvennostojuoksu
*Köydet
*Viivajuoksu kahden kartion välillä
*Sivuaskelkyykyt kuminauhan kanssa
*Viivajuoksu
*Ojentajapunnerrukset (jos näitä et jaksanut, vaihtoehtona mountain climberit...selvä!)
*Vatsat

Keuhkoni olivat tulessa ensimmäisen osion jälkeen. Ryhmässä treenaaminen oli huippua, koska toinen puoli ryhmästä toimi lepovuorollaan kullakin pisteellä coachina. Kerrankin pääsin itsekin tsemppaamaan valmennettavaa – eikä aina toisin päin.

Toisena treeniosiona jakaannuimme neljään neljän hengen ryhmään. Yksi ryhmäläisistä juoksi noin 200 metrin kierroksen kentän ympäri, toinen teki sillä aikaa lankkua, kolmas teki yleisliikkeitä ja neljäs lepäsi ja laski yleisliikeiden määrää. Kymmenessä minuutissa ehdimme aloittaa jo kolmannen kierroksen ja minä onnellisena sain tehdä ne kolme kierrosta yleisliikkeitä. Neljän naisen saldo kymmenessä minuutissa = 157 yleisliikettä! Ykkössijan hävisimme harmittavasti kolmella yleisliikkeellä.

Treenin jälkeen vielä hengissä, huh!


Treenien jälkeen palasimme vielä Lululemonille, jossa meille tarjoiltiin appelsiinimehua, hedelmiä ja pähkinöitä. Uusin voimin hölkkäilin takaisin hotellille ja täpinöissäni menin hellimään kovia kokenutta kehoa vielä Slow Yoga –tunnille.

Urheiluövereiden jälkeen olikin hemmottelun vuoro. Pikaisen suihkun jälkeen suuntasin keskikaupungille, jossa tapasin ystäväni Svetlanan ja hänen poikaystävänsä Dimitrin. Olen tavannut Svetlanan jo ensimmäisellä New Yorkin matkallani vuonna 2005, jolloin satuimme samoihin bileisiin Washington DC:ssa. Ystävyys on jatkunut, vaikka Miamin ja Ibizan trancebileet ovat vaihtuneet brunsseihin ja Mimosoihin. Tapasimme Sarabeth’s nimisessä paikassa. Perinteisten omelettien sijaan päätin ottaa treenit huomioiden hieman tuhdimman annokset: ihana naanleipä, mauton ja kuiva kana, mukavan mausteinen linssisalaatti. Ja se Mimosa tietenkin – tällä kertaa kookoksenmakuisena.

@ Sarabeth's

Brunssilla


Loppuiltapäivän vietin ihanasta keväästä nauttien. Kävin Union Squaren Farmer’s Marketilla ja sieltä suuntasin sivukatuja pitkin Madison Square Parkiin. Päivä oli aivan ihana! Kotiin tietenkin WholeFoodsin kautta.


Sunnuntaina heräsin vasta aamukahdeksalta. Hurraa, aikaerorasitus oli taaksejäänyttä elämää! Vuorossa oli perinteinen sunnuntainen pitkä lenkki ja ystäväni Mischan neuvosta päätin suunnata Central Parkin sijasta pitkälle lenkille länteen. Juoksin Hudson-joen varteen, jossa on aivan ihana joenrantaa seuraileva reitti aina Battery Parkiin saakka. Kuin ihmeen kaupalla satuin vielä törmäämään Mischaan vajaan tunnin juoksun jälkeen, joten sain hauskaa lenkkiseuraa tunnin ajaksi. Kävimme kääntymässä Manhattanin eteläkärjessä, josta lähdimme takaisin kohti pohjoista. Greenwich Villagen paikkeilla vilkutin Mischalle jäähyväiset ja jatkoin ihanaa pitkistä koti Upper West Sidea. Juoksu oli kevyttä, ilma aurinkoinen mutta sopivan viileä juoksemiselle ja maisemat Hudson-joen varrella mitä upeimmat. Täydellistä! Lopulta kahden tunnin lenkki venyi puoli tuntia yli suunnitellun ja tällekin viikolle mahtui yksi puolimara. Mittaa sunnuntain pitkikselle kertyi lähes 24 km!


Mieletön pitkis!
Is this Miami or New York?!

Kevättä parhaimmillaan


Tämä reitti on ehdottomasti yksi upeimpia mitä olen KOSKAAN juossut. Voitti jopa Central Parkin ihmisvilinän. Suosittelen!

Ma Kevyt ”palauttava” hölkkä-kävely huolellisella bonkkauksella .50 (5 km)
Ti Kävely 1.10 (7 km) + venyttelyt .45
Ke Kevyt juoksu PK .50 (6.4 km)
To VR 25’ + VK 15’ + VK 15’ + VR 1.15 (11.4 km)
Pe Astanga 1.30
La Juoksu VL .45 (7 km) + Crossfit 1.00 + jooga 1.00
Su Juoksu PK 2.35 (23.8 km)

Juoksua yhteensä 53.6 km + noin 100 mailia turistikruisailua ympäri kaupunkia 


Niketownissa testaamassa uusia tossuja

Upper West Side

NYC:n tärpit pähkinänkuoressa: Lululemon Athletica, New York Running Company, Wholefoods, Organic Avenue, Juicepress, Central Park, West Side Highway


Treeniterveisin,

Laura

Kommentit

  1. Vautsi! Ihan mieletön treeniviikko ja ihana Nykki! <3 Ja toi pitkis-reitti Hudsonin varrella pitää kyllä käydä testaamassa joku kerta! Kiitos raportista!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Tykkäsin reitistä enemmän kuin Central Parkista. Joen rannassa reitti oli tasainen ja porukkaa oli 99% vähemmän kuin Central Parkissa. Maisemat kohti Downtownia olivat huikeat. Lähdin matkaan 77. kadun kohdalta ja kääntöpaikalle tuli matkaa yhteensä 11 km. Tulomatkalla kiertelin vielä rannan laiturit yms maisemapaikat. Reitti jatkui vielä kohti pohjoista, mutta en tiedä kuinka pitkälle joenrantaa voi juosta. Ihan must!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit