Juoksijan Barcelona - vamos!

Maanantai 29.2.

Karkauspäivä – mikä ihana tekosyy karata lomalle muutamaksi päiväksi. Hiihtoloman jälkeinen maanantai oli yllättävän rauhallinen töissä ja lounastauolla ehdin hoidella uudet verokortit postiin ja kalpeanaama muisti käydä ostamassa jopa aurinkorasvaa. Uneliaalla lennolla bongasin New Yorkin maratonin treenipaitaan pukeutuneen miehen ja tämän Runner’s Worldin uusinta numeroa lukevan kaverin. Kädessä keikkui Naritan lentokentän ostoskassi. Kaverit olivat kuulemma tyytyväisiä kisaan (siis edellisviikonloppuna juostuun Tokion maratoniin): ”We finished and got the medal.” 

Airbus 321 kiidätti minut etuajassa Barcelonaan ja kokoluokkaa pienempi Airbus edelleen Placa Catalunyalle. Jälkimmäisessä oli ilmainen Wifi ja jopa puhelimen latausmahdollisuus. Wink wink, Finnair. Kaikkien herkkujen lisäksi bussimatka kentältä keskustaan oli supernopea – voin suositella! Lyhyen taksimatkan jälkeen lösähdin tyytyväisenä hotellihuoneen sängylle. Matkailijan iloksi huoneesta löytyi tervetuliaslahjana lajitelma tapaksia ja sain tyytyväisenä ottaa jatkolennon höyhensaarille.

Oho, selfie!

Tiistai 1.3.

Ei huonompi aloitus maaliskuulle. Nukuin yön kuin tukki ja kiitos sisäisen kelloni ja tunnin aikaeron heräsin jo ennen aamuseitsemää. Ylös, ulos ja lenkille ihmettelemään heräilevää Barcelonaa. Suuntasin Montjuic-vuorelle, jossa olen heinäkuussa 2004 kokenut elämäni ensimmäisen runner’s high’n.

Huomenta, BCN!

Montjuic

Otin kuvia koko päiväkiintiön edestä eikä valmentajaltakaan tullut moitteita ylimääräisestä keulimisesta lenkin pituuden osalta. Tunnin verran loikin vuoren rinteitä ylös-alas ja välillä pysähtelin venyttelemään. Samalla päätin uuden kuukauden haasteen: venyttelen joka päivä lonkankoukistajat ja pakarat. No excuses. Aamupalan hain juoksureitille osuneesta kahvilasta ja tankkauksen jälkeen suuntasin hotellin kattoterassille venymään vielä lisää. Päivän lepäsin  ja valmistauduin illan treeniin.

Aamupalalla

Ex tempore joogasali :)

Illaksi luvassa olikin jotain aivan spesiaalia: 5 x 8 min vedot ylä-VK- ja MK-alueella. Oh yeah, bring it on! Suuntasin Barcelonetan rantakadulle muiden juoksevien turistien ja paikallisten sekaan. Jatkoin rantakatua niin pitkälle kuin maisemat jaksoivat kiinnostaa ja vielä vähän pidemmällekin, kunnes kolmannen vedon puolivälissä kurvasin takaisin päin. Odotetusti jouduin himmailemaan menohaluja, kun syke yritti vaivihkaa keulia liian korkealle pienissä töppyröissä. Askel tuntui lentävän ainakin omissa mielikuvissani – todellisuus lienee sitten toinen juttu. Oli aivan huikea tunne, kun tossu piti ja juoksu tuntui taas JUOKSULTA. Askel ei nuljunut eikä lumen alle piiloutunut jäätikkö vetänyt mattoa jalkojen alta jokaisessa mutkassa. Vauhdit huitelivat 4:40 – 4:25/km ja viimeisessä kahdessa vedossa taisin harjoitusohjelmaan höpistä endorfiinihuuruissa jopa ”suorastaan mukavuusalueella juoksemisesta”. No, tuossa vauhdissa onkin syytä viihtyä 21 kilometriä ja osia päälle tämänaamuisella Berliinin puolikkaalla.

Kauden ensimmäinen shortsilenkki!

14 kilometrin kurvailun jälkeen palkitsin hyvin palvelleet jalkani viileähkössä Välimeressä ja kylmähoidon viimeistelin hotellin uima-altaassa, jonka aurinko oli ehtinyt lämmittää noin 12-asteiseksi. Mitä sitä juoksija ei tekisi palautumisen nopeuttamiseksi! Iltakävelyllä suuntasin tsekkaamaan Bikila-urheilukaupan, josko heidän valikoimiinsa olisi ilmaantunut upouusi Salomonin juoksureppu, jota tulen tarvitsemaan kesän juoksureissulla. Reppua en löytänyt, mutta mukaan tarttui Niken superpirteä toppaliivi, josta olin haaveillut  joulustä lähtien. Palvelu oli aivan superhyvää ja samalla sain huippuvinkin Barcelonan parhaista juoksumaastoista. Kaupanpäälisiksi myyjä taisi suostutella minut  puolivahingossa ensi kevään Barcelonan puolimaralle LOL!

 Keskiviikko 2.3.

Jälleen täydelliset yöunet! Eilinen puolimaraton painoi hieman jaloissa ja iltatankkauksesta huolimatta heräsin nälkäisenä. Odotetusti askel oli kaukana edellisillan vauhti-iloittelusta. Suuntasin kohti pinkkiä taivaanrantaan ja auringonnousua. Aaah, nyt mieleen nousevat romantisoidut kuvat juoksijasta, hiekkarannasta, pauhaavista aalloista ja auringonnoususta! Toki kävin rannalla vähän juoksentelemassa saadakseni siloitetttua matskua Instagramiin, mutta muuten säästin akilleksia kipeyttävän hiekassa rypemisen muiden iloksi. 

Hölkkäilin täysin päämäärättömästi rantaviivaan pitkin – ainoa päähän mahtuva ajatus oli aamupala! Tunnin kurvailun päätteksi pelastauduin hotellille. Kävin vielä kiusaamassa pikkuruisella hotellin kuntosalilla core-gluteus –osastoa (suomeksi vatsa-pakara, mutta en tunnusta harrastavani RVP-jumppaa...) ja tunnollisesti venyttelin lonkat. Eiliseen tapaan uitin koipiani jääkylmässä uima-altaassa muutaman minuutin ja muut paikalle eksyneet hotellivieraat katselivat minut hieman kieroon, kun pulikoin altaassa huulet sinisinä. Huoneessa heitin nopeasti kamat kasaan, koska ihastuttavan hotellini hinnat olivat loppuviikosta turhan suolaiset omaan makuuni. Aamupalaa rouskutin menemään koko rahan edestä, kuten kuvasta näkyy.

Urheilevan nuoren brunssi...

Päivällä kävin pyörähtämässä Sagraga Familialla, mutta pelipaikalle päästyäni totesin, ettei minusta ole edelleenkään tullut turistia. Päädyin istuskelemaan kaikessa rauhassa puiston penkillä ja nautin upean keväisestä päivästä. Jakarandojen hento vihreys oli taydellistä. Kevät! Yritin olla ahdistumatta vääjäämättömästä paluusta koti-Suomeen.

Iltapäivästä porhalsin lähemmäksi Montjuic-vuoren rinteitä ja majoituin aivan ihanaan Brummelliin. Harvoin kirjoitan mitään juoksun ulkopuolelta, mutta tämä hotelli ansaitsee ihastuneen matkailijan hehkutuksen. Kolmen tähden hotelli, viiden tähden palvelu ja seitsemän tähden sänky. Ja off season -hinta aamupaloineen 100 euroa yöltä. Huone aamuaurinkoineen oli kuin allekirjoittaneen ”matkailijan päiväunet” –osastosta. 

Ihastuneiden huokauksien saattamana kiskaisin kompressiopöksyt jalkaan ja suuntasin hotellin ulko-ovelta suoraan Montjuic-vuorelle. Hurja tuuli riepotteli urbaania vaeltajaa, joka onneksensa löysi vuorelta täydellisen paikan auringonlaskun ihailuun. Reilussa vuorokaudessa olin juossut Barcelonan katuja 32 kilometriä, joten iltalenkillä en todellakaan juossut! Respan ihana Oscar auttoi minua suunnittelmaan seuraavan päivän juoksureittiä keskustan ulkopuolella. 24/7-juoksija oli valmiina seuraavaan päivään.

Torstai 3.3.

Huomenta, Barcelona! Loman vaikutukset alkoivat tuntua ja tiukasta treenistä huolimatta heräsin virkeänä ja suorastaan inspiroituneena. Mieli paloi heti aamusta keskustan ulkopuolisille kukkuloille, mutta mahdollisten logististen ongelmien vuoksi suuntasin tutulle ja turvalliselle rantabulevardille. Ohjelmassa oli 50 minuutin kevyesti kiihtyvä VK ja tämän treenin sain rentoilla ala-VK-alueella. Sen verran kilometrejä oli jaloissa, että kovempaan treeniin ei ollutkaan tulenpalavaa halua. 

Nautiskelin lenkkareissa rantabulevardin parhaat palat edestakaisin ja loppuverkassa pysähdyin Costa Coffeen terassille cappuccinolle ja tuoremehulle. Uusin voimin jaksoin hotellin aamupalapöytään. Brummelsin uima-allas oli vielä talviteloilla, joten palauttava kylmähoito jäi väliin. Päivän rentoilin parvekkeella ja auringosta inspiroituneena jaksoin kirjoittaa jopa muutaman postikortin. Sukulaiset ja ystävät tuntevat pahat tapani ja yleensä olen liian laiska lähettelemään postikortteja...

Iltapäivän pohdiskelin polttavan ongelman kanssa. Passeig de les Aigües vs lepo? Sense or sensibility? Järki huusi lepoa, mutta mieli paloi vielä kevyelle maisemalenkille. Lopputulos ei yllättänyt. Suhasin metrolla Penitents-asemalle ja siitä lyhyt vaellus kukkuloille. Parkkipaikalta alkoi aivan huikaisevan upea 9 km ulkoilureitti, joka on niin juoksijoiden, kävelijöiden kuin maastopyöräilijöiden suosiossa. Arkena reitillä oli väljää, mutta voi vain kuvitella viikonloppuryysiksen. Itse rajoitin lenkin kokonaiskeston siirtymisineen tuntiin ja varsinaista ulkoilureittiä ehdin höntsätä vain reilu 2 km suuntaansa. Maisemat Barcelonan yli Välimerelle olivat aivan huikaisevat ja näköalat kukkuloiden suuntaan olivat myös pysäyttävät. Päivän kuvakiintiö täyttyi jälleen helposti. 

Kotimatkalla pysähdyin vielä ihanassa  Teresa’s kahvilassa, joka mehu- ja smoothievalikoimiltaan muistutti New Yorkin Juicepress-ketjua. Nappasin mukaan mehun, smoothien ja smoothiekulhon ja palastauduin viilenevästä illasta hotellihuoneen rauhaan.

Perjantai 4.3.

Vasemmalla siintävät Pyreneiden lumipeitteiset huiput, edessä päin odottavat Alpit. Ei, ei, ei! En halua vielä palata kotiin! Minulla jäivät asiat ihan kesken Barcelonassa – voisin hyvin nauttia vielä kaksi päivää auringosta, merestä, auringonnousuista ja –laskuista. En kykene, en pysty...

Onneksi HCR Street Teamin ensitapaaminen, viikonlopun Go Expo –messuilut ja kaheli polkupitkis ihanien kavereiden kanssa pitivät minut tolkuissani kotimaan harmaudessa. Work hard, play harder! Onneksi lentovarauskalenterissa on vielä viisi käyttämätöntä tikettiä uusiin lenkkimaisemiin.

Tässä vielä juoksijan Barcelona lyhyesti: Montjuic, Barceloneta, Bikila, Passeig de les Aigües, Teresa’s, Brummels!

Tsemppiä kevään treeneihin!

-Juoksuturisti