Giro d'Espoo ja vähän muutakin - aurinkoiset 169 kilometriä huippuseurassa!

Kävin sunnuntaina pienellä pyörälenkillä Team Rynkeby –kavereiden kanssa Giro d’Espoossa. Kevään lukemattomien sadelenkkien jälkeen säiden haltija helli meitä lämpimällä ja aurinkoisella kevätpäivällä. Sain heittää talvitrikoot, fleecejerseyt, neopreenitossut ja irtohihat kaapin perälle ja sadetakin sijaan tunkea taskut täyteen aurinkorasvaa. Päivän bonuksena sain syödä sitä jäätelöä lyhyissä ajovaatteissa! Porvooseen en ehtinyt, mutta Teollisuuskadun McDonald's ajoi melkein saman asian. 

Kiitos, aurinko!

Aamu starttasi aikaisin ja heti kahdeksan jälkeen minä ja Bianchini olimme valmiina suuntaamaan kohti Espoota. Tiimin itäinen alajaosto on keskimääräistä treeni-intoisempaa porukkaa ja poljimme siirtymätkin Espooseen. Eljas poimi minut peesiin Mellunmäestä ja Kulosaaresta nappasimme mukaan myös Mikon, Lauran ja Heidin. Rauhallista matkavauhtia poljimme Töölönlahden kautta Baanalle ja siitä edelleen Lauttasaaren kautta Tapiolan urheilupuistoon, jossa Giron kilpailukeskus sijaitsi. Jenna oli hakenut tiimin numerolaput jo valmiiksi ja starttia edeltävän tunnin tärkein projekti oli saada sudittua tarrakiinnitteinen numerolappu satulatolppaan.

Kohti Espoota

Häsläsimme innostuineina numerolappujen kanssa, täytimme juomapulloja, ramppasimme vessassa ja kehuimme kilpaa aurinkoista säätä. Kapteenimme Jere ohjeisti joukkueen 111 kilometrin etappia varten ja pian olikin aika siirtyä lähtöalueelle. Oma fiilis ei ollut paras mahdollinen edellisillan migreenin vuoksi ja aamun kahvitankkaus aiheutti kurkussa asti hyppiviä lisälyöntejä. Tunnelma onneksi parani, kun pääsimme keltaisena merenä aaltoilevalle lähtöalueelle.  Giroon oli saapunut Oulua myöten rynkebyläiset mukaan ja parisataa keltaisiin ajovaatteisiin varustautunutta polkijaa odotti malttamattomina lähtölaukausta. Tasan klo 11:00 pääsimme matkaan Daruden Sandstromin pauhatessa taustalla ja liityimme satojen pyöräilijöiden letkan jatkoksi 26 km/h-vauhtiryhmän taakse.

Tsemppitikkarin juhlallinen jakotilaisuus

 

Tytöt tunkkaavat tykimmin myös Girossa!  

Ensimmäiset parikymmentä kilometriä oli helppoa urbaania ajelua pitkin Espoon rantoja. Risteyksissä vauhti hidastui mateluksi, hidastetyössyt hyppyyttivät ajajia ja mereltä puhaltavassa tuulessa tuli melkein vilu. Matkavauhti pysyi maltillisena ja aurinkokannella porukan peesissä sykkeet pyörivät välillä alle sadan. Ajoparini Maritan kanssa kävimme kalliiksi tulevaa keskustelua Dura Acen vanteiden tarjoamista iloista. Treenivaikutusta ensimmäisillä kymmenillä kilometreillä ei juurikaan ollut, joten keskityin pyöräilynörttikeskustelun lomassa vilkuttelemaan kannustajille – varsinkin niille perheen pienimmille, jotka tohkeissaan tsemppasivat pyöräilijöitä. Soukassa ja Espoonlahdessa kuului ilahduttava määrä huutoja ”Tuolta tulee Rynkeby!” ja Hyvä Rynkeby!” Olin ylpeä meidän tiimistä - Rynkeby todella tunnetaan!

Ensimmäinen taukopaikka oli Masalassa 35 kilometrin ajon jälkeen. Tarjolla oli veden ja urheilujuoman lisäksi tuttua maratonevästä eli banaania, suolakurkkua ja rusinoita. Helsingin tiimillä oli tietenkin oma huoltoauto mukana ja Pian takakontista löytyivätkin paremmat herkut eli suklaat ja lakut. Turkinpippuri-lakuja ei ollut tarjolla, mutta minttutäytteisetkin kelpasivat. Pikaisen kymmenminuuttisen tauon jälkeen hyppäsimme jälleen tien päälle ja suuntasimme kohti Kirkkonummea. Urbaanit katuosuudet jäivät taakse ja edessä oli vauhdikkaampi osuus ennen seuraavaa taukopaikkaa. Jyrkät alamäet ja terävät ylämäet seurasivat toisiaan ja mutkia osuudelle riitti.

Kauden ensimmäinen kaatuminenkin oli todella lähellä. Alamäessä ajauduimme melko lähelle ajoryhmien välissä ajavaa autoa eikä kukaan ehtinyt ehtinyt reagoida tiessä olevaan kuoppaan. Kuoppaan ajamisen seurauksena vetotiimiläisen pullotelineestä lensi pullo tielle. Rysähdin ensin kuoppaan ja seuraavassa hetkessä juomapullo oli eturenkaani edessä. Ryhmässä ajolinjaa ei saa äkisti muuttaa, joten ainoa vaihtoehto oli ajaa suoraan pullon yli – kaatumisenkin uhalla. En ehtinyt edes ajatella todennäköistä kaatumista vaan puristin tiukasti ohjaustangosta ja sain kuin sainkin pidettyä eturenkaan menosuuntaan päin. Siirtymäetapilla olin jo oppinut hyppäämään pyörän kanssa pienten esteiden yli, mutta rytäkässä en ehtinyt laittaa opittua sirkustemppua tositestiin. Onneksi matka jatkui ehjällä pyörällä ja ehjällä kuskilla, joka muutaman sata metriä sai keräillä itseään. 

Veikkolassa 69 kilometrin ajon jälkeen tarjolla oli jälleen taukopaikan herkkuja. Espoon tiimistä Jaakko porhalsi hurjaa vauhtia paikalle Alepan kaupunkipyörällä. Kyllä vain – mies oli ottanut haasteen vastaan ja Bianchin sijaan ajoi Giron kaupunkipyörällä!

Tällä menopelillä sai jauhaa tosissaan :)

Veikkolassa silmiemme edessä aukeni houkutteleva baana kohti Bemböleä. Ilokseni pääsin aurinkokannelta vetotiimin ja sain nauttia viimeiset 40 kilometriä vähän reippaammasta polkemisesta. Kapteeni-Jere otti vetopaikan ja Stadin keltainen letka sai maistaa vauhdikkaampaa menoa pitkissä alamäissä, joiden antamalla vauhdilla loivan ylämäetkin nousivat kevyesti. Kymppi taittui noin 35 km/h keskivauhdilla kevyesti keulien. Vetotiimin kolmannessa ajoparissa nautin vauhdin hurmasta rennosti PK-sykkeillä kun taas kärjessä vastatuulta halkoessa vetoparin reidet olivat koetuksella. Pienen irrottelun jälkeen palasimme kiltisti ruotuun, himmasimme vauhdin matkanopeuteen ja kurvasimme Bodomjärven rannoille. Tie oli melkoisen huonossa kunnossa ja vedossa sai olla tarkkana kuoppien ja railojen merkkaamisessa. Pienet mäentöppyrät ja jyrkät mutkat seurasivat toisiaan. 26 km/h vauhtiryhmän peesissä kurvasimme viimeiselle Röylän huoltopisteelle. Takana oli jo reilusti yli sata kilometriä, edessä oli enää viimeiset 15 kilometriä virallista kuntoajoa eikä minua edes väsyttänyt.

Häröilyä vikalla taukopaikalla 

Palasimme takaisin kaupungin kaduille, mutta urbaanimmasta ympäristöstä huolimatta ajo sujui viimeisillä kilometreillä jouhevasti. Saimme lasketella vauhdilla Kuninkaantien laskuvoittoista pätkää. Jorvin sairaalan kupeessa odotti reitin kovin nousu - The Mäki eli Jorvin mäki. Siinä tiimille luvattiin vapaa vauhti eli saimme irrottautua ajomuodostelmasta ja runtata mäen ylös sopivaksi katsomallamme vauhdilla. Pääsin mäkeen piikkipaikalta. Jere meni menojaan ja perästä kaksi vetotiimikollegaa ampaisivat ohi. Allekirjoittaneella syke hypähti töppyrässä 120:sta 180:een. Vaihde jäi pykälän tai kaksi liian isolle ja viimeiset metrit rutistettiin voimalla runtaten. Onneksi hapot syöksyivät reisiin vasta mäen päällä mäkitykityksen heilahtaessa nopeuskestävyyden puolelle. Mäkikirin päätteeksi keräsimme porukan kasaan ja laskettelimme viimeiset vauhdikkaat kilometrit Kauniaisten läpi takaisin Tapiolaan. Olihan se siistiä vetää koko porukka maalilinjan yli kauniissa ryhmäajomuodostelmassa!

Perhepotretti

Maalissa odotti vielä mainio maalihuolto. Kismetejä käytiin tarjoamassa useampaan otteeseen, joten ajopaidan taskut olivat lopulta täydemmät kuin lenkille lähtiessä. Huoltoalueelta löytyi myös keittotarjoilu ja saimme tankata lisäenergiaa kotimatkaa varten. Lyhyen ruokatauon jälkeen tiimin itäinen alajaosto suuntasi kohti kotia ja rauhallisesti poljimme saarihyppelynä Lehtisaaren kautta kohti itää. Teollisuuskadun Mäkin ohitse emme päässeet vaan hurautimme jäätelöostoksille ”Ride In” –kaistalle. Naurusta ei tullut loppua! Kotona olin iltakuudelta kymmenen tunnin reissun päätteeksi. Kilometrejä kertyi yli kuusituntiselle lenkille 169. Kuulostaa hurjalta, mutta PK-ajelu 122 keskisykkeellä ei juurikaan väsyttänyt aurinkoisessa treenieuforiassa. 

Idässä kaikki on paremmin! (kuva: Eljas Tuovinen)

Nyt on todella huikeaa katsoa taaksepäin mennyttä ajanjaksoa, joka alkoi yksinäisistä joulukuun perjantai-illoista Myllyn wattbikea hinkaten. Viisi kuukautta myöhemmin satasen pyörälenkit sujuvat helposti ja hymyillen sanon, että ”treeni kannattaa aina”.

Giro d’Espoo päätti toisen reippaan PK-blokkitreeniviikon. Säiden pysyessä mainioina taidan iloitella vielä toisenkin viikon pyörän selässä. Sen jälkeen edessä on pakollinen lepoviikko: kutkuttavana ajatuksena on osallistua pyöräilykisaan kesäkuun alkupuolella. Samalle viikolle osuu myös Helsinki Half Marathon –jänistelyt ja Pirkan pyöräily, jossa siirrymme vielä astetta pidempään etappiin (217 km). Pirkan pyöräilyn jälkeen lähden muutamaksi päiväksi Nizzaan ja Mont Ventoux'n etäisyyttä on laskettu jo moneen otteeseen ;) Ennen juhannusta poljemme perinteisen kaksipäiväisen harjoitusviikonlopun, jolloin peräkkäisinä päivinä reisien kestävyyttä testataan noin 200 kilometrin pituisilla harjoituslenkeillä. Sen jälkeen Pariisin reissu onkin todella lähellä!

Kiitos kaikille tiimikavereille, kannustajille ja erityisesti säiden haltijalle – tämä päivä on huippu! ROCK!

Terveisin,

Laura <3