Rakas treenipäiväkirja...

Treeniviikkoni alkoi henkisesti korkealentoisesti. Herätessäni leijuin vielä jossain Turku-viikonlopun jälkimainingeilla. Edessä olisi normaali kahdeksan tunnin työpäivä – äkkiäkös minä sen selvittäisin ja iltaviideltä olisin jo vähintään vesijuoksemassa ja viettämässä palauttavaa treenipäivää Mäkelänrinteessä.

Aina elämä ei mene kuin elokuvissa...

Kuinka väärässä olinkaan.

Hiihtoloma ei saanutkaan ihmisiä pysymään terveinä ja kiireisen päivän työt venyivät puolitoista tuntia ylitöiden puolelle. Lösähdin autooni iltakuudelta ja tunnin kotimatkan jälkeen olin ihan poikki. Endorfiineista ei ollut tietoakaan. En ollut syönyt mitään kunnollista kahta omenaa lukuunottamatta seitsemään tuntiin. Se niistä reippaista iltasuunnitelmista. Raahustin väsyneenä 45 minuutin kävelylenkin, kun treeniohjelmassa luki palauttava treeni.

Tiistaikin vilahti ohitse työntouhussa aamukahdeksasta iltakymmeneen.

Hyvää kannattaa odottaa!

Onneksi keskiviikko oli jälleen treenipäivä! Härdelli pyöritti allekirjoittanutta töissä aamusta alkaen ja tiukalla priorisoinnilla sain suunnattua auton nokan kohti kuntosalia viime hetkellä. Päiväunissani olin suunnitellut juoksevani puolen tunnin alkuverryttelyn matolla ennen PT-treenejä. Puolituntinen kutistui vajaaseen seitsemään minuuttin ja yhteen kilometriin. Pää oli vielä täynnä työasioita ja epätoivoisesti yritin kerätä itsestäni henkistä kanttia tiukkaan PT-treeniin.

Treenillä on kyllä huikeita vaikutuksia ihmismieleen. Olen monesti raahautunut juoksukoulun harjoituksiin ja salille puolikuolleena ja henkinen jaksaminen on ollut pakkasen puolella kaiken töissä kiiruhtamisen, neljän ruhkaassa jumittamisen ja kelloa vastaan taistelun jälkeen. Jotenkin ne ensimmäiset askeleet juoksumatolla ja treenikavereiden tapaaminen nollaavat päivän väsymykset ja tyhjentävät pään kaikesta urheilun ulkopuolisesta. Mutta näinhän se on: usein se ensimmäinen askel kohti lenkkipolkuja tai liikuntakeskusta on vaikein. Harvemmin sitä tulee jätettyä aloitettu lenkki tai Pumppi kesken, koska ei vain huvita...

Kiireisestä päivästä huolimatta tempaukset tekniikkatreenit sujuivat helposti ja pääsin harjoittelemaan liikettä jopa tangon kanssa. Tähän asti teknikkaa on hiottu vielä apupyörillä eli kepin kanssa. Puolen tunnin tekniikkaosuuden jälkeen oli loppukirin aika. Yllätysnumerona jälleen ystäväni leuanvedot! En päässyt viittä toistoa pidemmälle, kun niskassa vihlaisi ikävästi. Tipautin itseni sadatellen tangolta alas. En voinut olla itkemättä kiukusta. Hetkessä pieni vihlaisu kaularangan vieressä oli levinnyt tuskaiseksi lihasjumiksi koko niska-hartiaseutuun. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Niskat ovat menneet jumiin aikaisemmin muun muassa sängystä ylös noustessa, liikennevaloista lähtiessä, liikenneympyrästä poistuessa ja lumia putsatessa auton katolta... Edessä olisi pari tuskaista ja väsyttävää päivää.

Aaaargh!!!

 Treeni loppui siihen. Epäonni salitreenien kanssa muodostui jostain syystä helmikuun teemaksi. Olen PT:ni kanssa treenannut jo kolme vuotta ja aikaisempien vuosien aikana olen kertaalleen ”telonut” itseni treeneissä, kun alaselkään iski noidannuoli kahvakuulaetuheilautuksia tehdessä (ironisesti alkuverryttelyssä 12 kg kuulalla, joten kyseessä ei ollut todellakaan mikään maksimisuoritus). Edellisellä viikolla takareisi kramppasi kyykyissä ja nyt niskat jymähtivät totaaliblokkiin.

Kohtalo tuntui epäreilulta. Olin valmistautunut treeneihin hyvin. Olin levännyt (ainakin treeneistä), juonut ja syönyt. Flunssasta olin parantunut täydellisesti. Olin kiukkuinen – miksi viikon yksi tärkeimmistä treeneistä menee alisuorittamiseksi? Kyseessä ei ole pelkästään oma aikani vaan myös valmentajani aika. Häntä koipien välissä luikin pukuhuoneeseen ja jotenkin sain itseni yhtenä kappaleena apteekin kautta kotisohvalle. Sieltä nousu onnistui vasta aamuyöllä, kun kipulääkkeet olivat tehneet tehtävänsä. Moinen banaali vaiva oli nolo syy jäädä töistä pois, mutta vaihtoehtoja ei ollut – en pystynyt ajamaan edes autoa, joten miten selviäisin työpäivästä ja yön päivystyksestä. Ehkä minun pitäisi olla reilumpi itseäni kohtaan, mutta olin vain kiukkuinen omasta riittämättömyydestäni.

Torstai oli vetelä päivä. Kipulääkkeiden vuoksi heräsin vasta puolen päivän aikoihin ja koko päivä meni tokkurassa sohvalla mahdollisimman kivutonta asentoa etsien. Perjantaina näkyi jo valoa tunnelin päässä eikä sängystä ylösnousuun kulunut enää viittä minuuttia torstain tapaan. Jännityspäänsärky liittyi seuraani jo päivällä ja samoin keinuttava huimaus, joka nyt sai mennä lihasjännityksen, huonon syömisen tai kipulääkkeiden piikkiin. Itsediagnostiikka ei kiinnostanut. Ihana joogaopettajani lähetti hoito-ohjeita Facebookin kautta ja varovasti aloitin olkapäiden pyörittelyt ja jännitys-rentoutustreenit. Kävin nuuhkimassa raitista ilmaa puolen tunnin kävelylenkillä ja hyvillä tropeilla buustattuna sain siirrettyä itseni Helsingistä Amsterdamiin.

Kakkoskotini

Lauantaina paistoi aurinko sekä Hollannissa että risukasassani. Niska oli vielä kipeä eikä liikelaajuus yltänyt periskoopin tasolle. Pärjäsin kuitenkin ilman kipulääkkeitä, joten hiphei...ylös, ulos ja lenkille! Edellisellä viikolla olin saanut juoksutekniikkaneuvoja maratonklubin valmentajilta: energiasyöppö ylävartalon kierto pitäisi saada hallintaan. Tässä tulee loistava korjauskeino: niska jumiin eikä todellakaan tee mieli kiertää ylävartaloa milliäkään ylimääräistä! Ohjelmassa oli kolme 12 minuutin VK-vetoa kiihtyvällä vauhdilla. Ensimmäinen meni vielä jalkoja etsiessä, mutta kahdesta viimeisestä vedosta alkoi löytyä rentoa vauhtia! Olin onnellinen, että parin päivän vaikeudet eivät pilanneet hartaasti odotettua viikonloppua. Illalla tein rauhalliset venyttelyt ja rullailin lapaluiden väliä auki jääpallo apulaisenani. Ehdin aloittaa myös edellisessä postauksessa mainostetun vatsalihashaasteen. Kollegani Turusta otti haasteen tosissaan ja tärisevin käsin sai raportoitua tehneensä suoraan kolmen minuutin Hooverin!

Kevät ja kevyet askeleen 

Sunnuntaina auringonpaiste jatkui ja julistin kevään alkaneeksi. Kevättä rinnassa ja talvivarusteet naulakossa kirmasin ulos aurinkoon. Ensimmäiset neljä kilometriä kuluivat krookuksia ihastellessa ja kauniin Berg & Bos –puiston poluilla loikkiessa. Alkulämmittelyn jälkeen suuntasin tutulle Midwinter Marathonin reitille: loivaa nousua pari kilometriä, mäkiosuuden huiputus Hoog Soerenissä ja golfkentän laitaa reippaaseen alamäkeen. Lehtipuumetsät vaihtuivat keltaisiin nummimaisemiin.

Kevään ensimmäiset krookukset

Midwinter Marathonin tutulla reitillä

Vasta puolentoista tunnin jälkeen pysähtyin tankkaamaan ensimmäisen geelin. Normaalisti kisoissa ja todella pitkillä lenkeillä käytän Enervitin nestemäisiä geelejä, mutta 60 millilitran annoskoko aiheuttaa pidemmillä reissuilla logistisia ongelmia. Spibeltiin mahtuu ahtamalla kolme pussukkaa. Tämän vuoksi päätin ottaa testimielessä mukaan Enervitin varsinaisen geelin. Geelipussi lupaili sitruunanmakuista gastronomista elämystä. Kiss my sweaty socks, suu täyttyi hetkessä fairynmakuisella tökötillä. Onneksi mukana oli yksi nestemäinen geelipussukkakin – muuten olisi voinut tulla nälkä kotimatkalla.

Geelitesti

Maisemat toimivat paremmin kuin eväät

Alamäki - reitin paras pätkä

Suosikkimaisemaani

Energiatankkauksen jälkeen alkoi jälleen parin kilometrin loiva nousuosuus. Olin onnistunut lääketokkurassani jättämään sykemittarin FootPodin kotiin, joten juostusta matkasta minulla ei ollut tietoakaan. 1 tunnin ja 45 minuutin juoksun jälkeen ystävällinen kilometrikyltti ilmoitti kotimatkan pituudeksi 10 kilometriä...

Jaksaa, jaksaa!

Onneksi ylämäen jälkeen reitiltä löytyi kolmen kilometrin leppeä alamäkiosuus, jota oli varsin siedettävää lasketella...ei nyt lennokkaasti, mutta vähän sinne päin. Viimeiset kilometrit kaupungin kaduilla puuduttivat, mutta olin päättänyt selvittää todellisen pitkiksen kunniakkaasti kotiovelle saakka. 2:30 kohdalla hidastin selvästi vauhtia ja osan matkaa kävelin – tästä pidemmästä reissusta palautuminen voisi hidastaa liikaa tulevien viikkojen treenejä.

Maalissa olo oli väsyneenhilpeä ja uupuneeneuforinen. Matkaa taitoin 25.2 km ja aikaa tuhraantuin 2:45. Kolme kerrosta portaita ylös. Vettä. Mehua. Myslijugurttiherkkuhärpäke. Kylmä suihku jaloille ja sitten lämmin kylpy –seurana banaani-ananassmoothie ja pari Runner’s Worldia.

25 km takana ja laiska sunnuntai-ilta edessä!

Keskiviikkoillan kiukun kyyneleitä ei muistanut enää kukaan.

Ketutusten kautta voittoon!

Ma Kevyt iltakävely 45 min (4 km)

Ti LEPO

Ke Juoksuverkka matolla (1 km) + salitreeni 40’

To LEPO

Pe Kevyt kävelylenkki 30 min (3 km)

La VR + 3 x 12’ VK-vedot / 3’ kävelypalautus + VR 80’ (13 km) + illalla venyttelyt + Abs Challenge 3’

Su Pitkä PK 2:45 (25.2 km) + illalla venyttely + Abs Challenge 3’

Juoksua yhteensä 39.2 km – näistä viikonloppuna 38.2 km

Kevätfiiliksissä,

Laura