Midnight Run Helsinki ja kympin uusi ennätys!

Lauantaiaamu valkeni aivan liian aikaisin. Heräsin klo 06 reilun viiden tunnin unien jälkeen. Aaaarrrgh! Pidemmät unet olisivat olleet todella tarpeen, koska edessä oli vauhdikas päivä: Midnight Run Helsinki.

Are you ready?!

Sängystä ylösnousu ei sen sijaan sujunut niin vauhdikkaasti kuin normaalisti. Perjantain TRX-treeni todella poltteli rintalihaksissa ja hartioissa ja reippaat syväkyykyt hypyillä ja ilman tuntui etureisissä. Ajatus kymmenen kilometrin kisasta tuntui absurdilta. Olin tosin pyhästi luvannut juosta Midnight Runin rennosti, koska palautumisviikot maratonista olivat vielä kesken. Toisaalta NRJ Workoutin tarkoitus olikin vähän hillitä menoa yöjuoksuissa!

Lauantaipäivä sujui hauskoissa tunnelmissa äidin 60-vuotispäivillä. Juhliin mahtui aamun ralliautoilua, kaunistautumista kampaajalla, korkokenkiä, shampanjaa, ihania puheita, rakkaiden sukulaisten näkemistä ja iloisia musiikkiesityksiä. Allekirjoittanut pysyi tosin lasten kanssa Pommac-linjalla päivän alkumaljan jälkeen. Illalla korkokengät ja pariisilaisleninki vaihtuivat juoksupaitaan ja Asicseihin ja auton nokka otti kohti suunnan Senaatintoria.

Senaatintorilla treffasin Helsinki City Run Street Teamin ja koossa oli melkein koko poppoo: Karoliina, Laura H, Anna, Niina, Siiri ja Andrei. Alkuverkkailut sujuivat HCR:n teltalla tuttuun tapaan kameran edessä poussaillen. Juhlien jälkeen olo oli todella pöllämystynyt eikä blondi meinannut millään käsittää, että puolen tunnin päästä pitäisi lähteä kympin iltalenkille. Verkkailin rauhallisesti Snellmanninkatua pitkin ja ratikkapysäkiltä löysin tiimimme johtoportaaseen kuuluvan Samulin. Jäin Samulin seuraksi venyttelemään ja sovimme noin vitosen kilometrivauhdista. En ole koskaan osannut ottaa kisoissa löysin rantein, joten yritin psyykata itseni rentoon juoksuun vertaistuen avulla.

HCR Street Team 4ever!

Verkkailua jatkoin viime minuuteille Aleksanterinkadulla ja yhtäkkiä takaani kuului pehmeät askeleet. Swoosh, keltainen Lahden Ahkeran liivi singahti ohitseni. Kaksi vuotta sitten eläköityneellä olympiamaratoonarilla Jussi Utriaisella piti kiirettä. Huomasin, että lähtöön oli vain viisi minuuttia.

 

Eliitti

Kipitin verkkavauhtia kohti Unioninkadun lähtöaluetta, jossa sattumalta löysin myös Karoliinan, Siirin ja Samulin. Puoli minuuttia ennen lähtölaukaista napsimme vielä viimeiset fiiliksennostatusselfiet. Lähtölaukaus kajahti ja ryhmä lähti sujuvasti liikkeelle pitkin Unioninkatua.

Candy On The Run!

Starttihetki

Klo 21:15 iltalenkille

Lähtö oli viimevuotista paljon sujuvampi, kun matka jatkui suoraan Unioninkatua kohti Tähtitorninmäkeä ja Kaivopuistoa ja ensimmäisen sadan metrin kurvailut Yliopistonkadun ja Fabianinkadun kautta olivat jääneet (tietöiden vuoksi?) pois. Ensimmäiset kaksisataa metriä maltoin ottaa rauhallisesti, mutta sen jälkeen kilpailuvietti voitti. Peesasin Samulia ensimmäisen kilometrin, mutta sen jälkeen Samuli meni menojaan. Laskettelin kohti Kaivopuistoa. Ensimmäisen ylämäen jälkeen reitti oli alamäkivoittoista ja kroppa lämpeni mukavasti. Juoksu tuntui rennolta, vaikka vauhti oli kympin ennätyksen pintaan. Lisäenergiaa sain ensimmäisen juomapisteeltä: aaah, reitin ylle oli rakennettu DJ booth. Miten siistiä! Kaivopuistonrannassa soi Armin van Buuren feat Sharon Adel – In and Out of Love. Hymyilin vuosipäivämme kunniaksi: tasan kymmenen vuotta sitten heiluin ensimmäisellä Arminin keikalla Ibizalla Amnesiassa. Nyt juoksin kuolat poskilla kympin kisaa Helsingissä kompressiosukat piukeena. Olin tasan yhtä onnellinen ja addiktoitunut kuin kymmenen vuotta sitten. Addktion kohde on vain muuttunut musiikista juoksuun.

Ennen starttia super-Tanjan kanssa

Hyvästä vauhdista huolimatta askel oli kevyt ja varsinkin hengitys pelasi mallikkaasti. Päätin jatkaa samaa vauhtia niin kauan, kun juoksu tuntuisi helpolta. Kauppatorilla energiaa riitti katsojien kannustamiseen. Sambaryhmällä oli vauhti päällä, mutta katsojat olivat hiljaista porukkaa enkä malttanut olla huutamatta rohkaisevia kannustushuutoja katsomoon: ”Saa pitää vähän meteliä! Saa kannustaa!” Taisin saada parit tsempit ja taputukset palkkiona vaivannäöstä. Tässä suhteessa Helsingin tapahtuma on täysin erilainen Tukholmaan verrattuna. Senaatintorilla on tosi hyvä pöhinä, mutta ajoittain reitin varrella on hiljaista kuin kirjaston lukusalissa. Tukholmassa kannustajia riittää koko matkalle ja porukka on ihan kympillä mukana kympin juoksijoiden tsemppaamisessa.

Kilometriajat olivat liikuttavan yksimielisiä. Ensimmäinen rauhallinen kilometri sujui suunitellusti 5:08/km, mutta sen jälkeen vauhti kiihtyi. Kilometriajat pyörivät tasaisesti 4:36 – 4:45 välillä. Juoksu eteni omalla painollaan ja päätin, että menköön juoksu nyt tätä vauhtia, kun matka taittui kevyesti. Maratonin jälkeen mielen mittasuhteet ovat muuttuneet täysin ja kympin juokseminen tuntui vaativan henkisesti todella vähän yritystä.

Vasta viimeisellä kilometrillä kiristin hieman vauhtia ja vanhoilla kotikonnuilla Kruunuhaassa pyöriessä sykkeet nousivat. Krunikan nousuissa sain päivän parhaat kannustukset: ”Hyvännäköinen!” Jäin odottamaan jatkoa: hyvännäköinen askel? hyvännäköinen vauhti? Mutta ei mitään. Vain HYVÄNNÄKÖINEN. Siistein kommentti aikoihin! Viimeisen puoli kilometriä tinttasin reippaamin ja viimeisissä loivissa nousuissa sykkeet nousivat. Maalisuoralla kiri ei irronnut laisinkaan. Olihan ne reidet väsyneet eilisestä! Maalissa pyörittelin hetken aikaa päätäni ja sykemittarista yritin kuikuilla aikaani. Lähtötohinassa sykemittarin säätäminen oli jäänyt viime hetkeen enkä muistanut, nappasinko kelllon päälle vasta lähtöviivan jälkeen. 48 minuutin pintaan loppuaika joka tapauksessa oli. Ennätyskin oli mahdollinen! En kuitenkaan jaksanut välittää loppuajasta, koska henkisesti olin valmistautunut juoksentelemaan kisan läpi eikä ennätys todellakaan ollut kisan päätavoite.

Maalissa!

Parin minuutin hengailun jälkeen seuraani liittyi myös kymmenkunta Runner’s High’n maratonklubilaista ja pian torikokoukseen löysivät myös Karoliina ja Siiri. Samuli oli painellut maaliviivan yli aikoja sitten. Keräsimme maalihuollon banaanit ja rusinat parempaan säilöön ja stoppasimme Enervitin baarissa palauttaville drinkeille. Alkutankkauksen jälkeen suunnistimme VIP-telttaan, jossa heiluimme vielä kameran kanssa somettamassa ja tyhjentämässä baaria wrapeistä ja salaateista. Viiniäkin oli tarjolla, mutta tällä kertaa tyydyin vitamiinivesiin ja urheilujuomaan. Viime vuonna erehdyin maistamaan pienin lasin valkoviiniä kympin jälkeen Tukholmassa ja seuraavana päivänä olo oli aivan järkyttävän kehno. Aika helppo tapa hankkia krapula...

Baarissa

Kick-Off!

Teltalla viihdyimme lopulta puoleen yöhön saakka ja kotiin lähtiessä koko kisa-alue oli purettu pois melkein kokonaan. Olo oli vähän haikea, koska jälleen yksi huikeanhauska HCR Street Team –kausi oli päättynyt eikä jatkosuunnitelmista ole vielä tietoa. Olemme ystävystyneet viimeisen kahden vuoden aikana, joten teimme jo suunnitelmat ainakin pikkujoululenkistä. Osa meistä suuntaan Espooseen ja osa Vantaalle. Ja Annan kanssa meillä on edessä tietenkin Amsterdam!

Viikonlopun saldoa

Kotisohvalla purin juoksueuforiat Instagramiin ja lopulta muistin käydä tarkistamassa juoksun loppuajan. 47:58. Uusi ennätys ja uusi minuuttiluku. Se siitä rennosta juoksusta, hah!

Kiitti ja kuitti, tämä raportti oli tässä. Kiitos HCR Street Team, Samuli ja Maraklubi – you rock! Tästä seuraavaksi nokka kohti seuraavaa klassikkoa: Lidingöloppet ja 15 km. Olen niin innoissani!

Kohti uusia seikkailuja

Miten teidän kisa sujui?

Yöjuoksuterveisin,

Laura