Hiihtoultra 52 km ja Mördarbacken
Päivä 2: Haavepalon valloitus ja menomonomurheita
Toinen hiihtopäivä valkeni jälleen täydellisen aurinkoisena.
Meidän ei tarvinnut arpoa kovinkaan montaa minuuttia päivän hiihtokohdetta:
kohti Totovaaraa ja Haavepaloa! Yön jäljiltä pakkasta oli vielä muutama aste ja
latu oli liukkaanlennokas. Varsinkin ennen Kesänkiä saimme muutaman ilmaisen
kilometrin, kun pääsimme laskettelemaan peilikirkkailla laduilla järven yli
reippaassa myötätuulessa. Kesängin ja Latvamajan ruuhkista sukelsimme metsään
ja kohti Villen kämppää.
Pikastoppi Kesänginkeitaalla |
Edessä oli Ylläksen mystisimmät kilometrit. Olemme
hiihtäneet pätkän kolme kertaa Villen kämpältä Latvamajalle päin ja aina osuus
on tuntunut yhtä raivostuttavalta: ainaista vastatuulta ja pientä ylämäkeä.
Tällä kertaa päätimme hiihtää osuuden päinvastaiseen suuntaan, mutta eipä tuo
kuuden kilometrin pätkä ollut yhtään ihastuttavampi toiseenkaan suuntaan
hiihdettynä. Onneksi neljän kilometrin pätkä kohti Tammitupaa oli jo vaihtelevampaa
ja saavuimme ensimmäiselle taukopaikalle hyvävoimaisina ja hyvämielisinä.
Takana oli lähes 20 kilometriä ja vajaa puolitoistatuntia hiihtoa.
Suksiparkki Tammituvalla |
Latukone kävi kääntymässä Tammituvalla - hitsinpimpulat mitä baanaa! |
Tähän lennokas meno tyssäsikin. Edessä oli lähes viisi kilometriä
nousua. Malminkartanon jätemäki ja Paloheinän kisaseiska jäävät todella pahasti
alakynteen. Nousu Totovaaralle on melkein loputon, mutta vuosi toisensa jälkeen
jaksan rääkätä itseäni parin sadan nousumetrin edestä. Maisemat vaaralta ovat
vain niin huikeat! Onneksi parin vuoden juoksentelu ympäriinsä on opettanut
kärsivällisyyttä ja laittanut jalkojen kestävyyden uuteen kuosiin ja tällä
kertaa nousu meni suorastaan sutjakkaasti: 4.6 km ja 25 minuuttia. Sykekin
pysyi alle anaerobisen kynnyksen. Muistan parin vuoden takaisen ensimmäisen
tutustumisen Totovaaran hapottaviin rinteisiin, joihin meinasin hyytyä
puoliväliin ja sykkeet paukuttivat tuolla hiihtoreissulla melkein 180:ssa. Nyt
pulssi tyytyi takomaan 160 hujakoilla.
Haavepalo, Nammalankuru ja Kukasvaara - siinä Lapin kaunis suosikkikolmikkoni |
Nyppylän päältä avautuivat täydelliset
talvimaisemat kohti tunturijonoa. En osaisi kuvitella täydellisempää nimeä pysähdyttävän kauniille ja kansallisromantiikkaa tihkuvalle näköalalle. Innosta hihkuen heiluimme
kamera kädessä bombaten muiden hiihtoturistirassukoiden maisemakuvat.
The Queen of Totovaara |
Nousun jälkeen oletin, että edessä olisi ehdottomasti
kuukauden parhaat kilometrit. Lasku Totovaaralta on aivaan sairaan hauska! Tai on,
jos suksi luistaa. Nyt aurinko oli ehtinyt vettää eteläisen rinteen ladut ja
puolet laskusta meni tasatyöntöä lykkiessä. Pakkaskelin voitelu ei vain toimi
plussakelissä. MOT. Hieman harmistuneena sivakoin Villen kämpän taukopaikalle,
jossa onnistuin vielä lonaamaan Gainomaxit pitkin hiihtohanskoja. Voi pientä
ärripurria.
Villen kämpältä suuntasimme minulle uusille laduille kohti
Lainiota. Reitti oli tasaista, mutta lämpenevä sää teki hiihtämisestä melkoista
tahkoamista. Luistoa ei ollut juuri nimeksikään ja tasamaallakin jouduimme
vaihtamaan kuokalle tuon tuostakin. Kuokalla painopiste menee helposti enemmän sisäkantille
ja uudehkot monot alkoivat painaa kipeästi nilkan sisäsivuja. Viimeiset
kilometrit hekumoin ajatuksella kahvista ja Compeed-laastareista.
Kahvitauolle! |
Lounastauon pidimme Lainiossa, joka oli todella kiva
taukopaikka. Hinnatkaan eivät olleet normaalia latukahviloiden ryöstötasoa.
Kaikessa rauhassa tankkasimme Poweradea, kahvia ja Batteryä takkatulen
lämmössä. Yritin viritellä monoihin väliaikaisia pehmikkeitä ja nilkkoihin
liimasin Compeedit.
Lounastauolla |
Lainio |
Valitettavasti mononpehmennysoperaatio ei ollut suunnaton
menestys ja taukopaikalta startatessa meinasi tulla suru puseroon hiertävien
monojen vuoksi. Tilanne harmitti, koska muuten hiihto maistui kevyeltä nahkeasta
kelistä huolimatta. Välillä kiroilin kuin merimies ja välillä toivoin löytäväni
ilokaasupullon ladun reunasta – polttava kipu vain paheni kilometri
kilometriltä. Ylläsjärveltä oli vielä nousuvoittoinen pätkä kohti laskettelukeskusta
ja viimeisissä nousuissa olin ihan valmis heittämään sukset ja monot
kuukkelinpesään. Iso-Ylläkseltä olisi ollut vielä alle kymppi Äkäslompoloon,
mutta nilkat rutussa en voinut edes ajatella jatkavani matkaa. Kävin itkemässä
murheet urheilukauppaan, josta sain säälistä mukaan pötkylän vaahtomuovia.
Nilkat ajattelin vuorata huomiseksi pehmustetulla haavanhoitolappusella.
Hiihtämään oli päästävä ja Kukas odotti valloittajaansa!
Suksien 20v synttärivuosi :) |
Lopulta päivän vaihtelevalle lenkille tuli mittaa reilu 52
kilometriä, joka taitaa kuitenkin olla allekirjoittaneen toistaiseksi
hiihtourani pisin hiihtolenkki. Totovaara oli jälleen huippu ja Lainio uusi,
miellyttävä tuttavuus. Nyt kun saan monot vielä muokattua mieleisiksi niin
huomenna minua ei pidättele mikään!
Reitti: Äkäslompolo-Kesänginkeidas-Latvamaja-Tammitupa-Totovaara-Villen
kämppä-Lainio-Iso-Ylläs ...ja maitojunataksilla takaisin Äkäslompoloon
Pituus: 52 km
Nousua: 280m
Huippumesta: Totovaara
Tämä lenkki oli niin tässä...taksi! |
Kommentit
Lähetä kommentti