Rotterdamin maratonviikonloppu!

Kolme päivää keväistä Hollantia, kymmeniätuhansia juoksijoita ja sopiva sekoitus runner’s high’ta ja traveller’s high’ta. En voi muuta todeta kuin kyllä juoksuturistin elämä voi olla hauskaa!

Rotterdamin neljännesmaraton oli väistämättä välikisa. Minulla oli melkoinen työ saada ajatukset kasaan Berliinin puolikkaan jälkeen eikä fyysiselläkään puolella palautuminen sujunut kovinkaan vauhdikkaasti. Berliinin jälkeen maltoin ottaa neljä päivää kevyesti, mutta pääsiäispyhinä juoksuhalut voittivat, lenkit venyivät ja kilometrejä tuli ihan liikaa. Kivoin vaihtoehto ei aina ole valitettavasti se järkevin vaihtoehto.

Päivystin Rotterdamiin lähtöä edeltävän yön, joten pitkä viikonloppu alkoi jo perjantaiaamuna. Päivystysvapaa meni nukkuessa iltapäivään saakka ja matka Rotterdamiin sujui autopilotti päällä: kentälle, koneeseen, kahden tunnin lento Amsterdamiin ja puolen tunnin junamatka Rotterdamiin. 

Perillä!

Rotterdamissa sainkin palloilla hetken rautatieasemalla ja ihmettellä metro- ja raitiovaunulinjoja. Olin aikaisemmin käynyt kaupungissa pikaisilla yhden yön pikavisiiteillä, mutta kaupungista olin nähnyt vain hotellihuoneeni ja tukun aamuseitsemään kestäviä bileitä.

Olinhan minä Rotterdamissa käynyt aika monta kertaa aikaisemminkin ;)

Sää oli leppeänkeväinen ja onnekseni harjoitusohjelmaan oli merkitty lyhyt peruskestävyystreeni - muuten päivystyspöhnässä olisin jäänyt makaamaan hotellihuoneeseen. Iltalenkki oli kevään ensimmäinen shortsilenkki: iltakahdeksalta oli vielä yli +15 astetta lämmintä! Kiertelin into piukassa juoksuturistina Maas-joen vartta ja ihmettelin vaikuttavaa Erasmus-siltaa.

Iltalenkkimaisemat

Lauantai kalenterissa oli täysin tyhjä päivä: suunnitelmissani oli ainoastaan vierailu expossa ja numerolapun hakeminen. Perjantainen kevätilta oli kadonnut yöllä ja kevyttä sadetta tuli melkein vaakatasossa kovassa tuulessa. Onneksi lauantai ei ollut kisapäivä! Sovin treffit puolen päivän aikaan klubicoach-Akin kanssa expoon, joka oli todella kevyesti varusteltu verrattuna kahden viikon takaiseen Berliinin expoon: New Balancella oli pieni osasto (josta kaikki vähänkin mielenkiintoinen oli jo myyty loppuun) ja urheilukauppoja ja maratonjärjestäjiä oli paikalla vain kourallinen. Lompakko kiitti ja poistuin exposta pelkän numerolapun kanssa. Mielenkiintoisinta antia oli Münchenin maratonin pilttuu, jossa kävin utelemassa tarkempia tietoja puolimaratonreitistä. Tuolle puolikkaalle olen asettanut tavoitteeksi alle 1:34 ajan, joten reittiprofiili ja mutkien määrä kiinnosti kovasti. Järjestäjät lupasivat paljastaa reitin kahden viikon sisällä, kun kädenvääntö kaupungin kanssa on saatu päätökseen. Loppupäiväksi parkkeerasimme paikallisen Sokoksen V&D:n kahvilaan ja hotellille palailin vasta alkuillasta hyvin syöneenä ja juoneena ja pääkaupunkiseudun juoksukulttuurista paljon viisastuneena.

Expofiiliksiä

Tuulen ja sadekuurojen jälkeen Hollanti palasi illalla kevätfiiliksiin ja pääsin nauttimaan jälleen kauniista iltalenkistä. Pyörin hotellin hoodeilla kevyesti höntsäillen ja lopppuun tein pari reippaampaa spurttia. Dynaamisilla venyttelyillä availin varovasti oikeaa pakaraa, joka oli vielä äreänä keskiviikon maraklubin treeneissä tehtyjen loikkien jälkeen. Venyttelyillä ja liikkuvuustreeneillä koipi alkoikin nousta ja tyytyväisenä palasin hotellille.

Huikeat iltalenkkimaisemat! Erasmussillalla nousi tie pystyyn.

Aikaisempaan tapaan nukuin kisaa edeltävän yön kuin tukki, vaikka muut yöt menivätkin sängyssä pyöriessä kahden päivystyksen jälkimainingeissa. Edessä oli hieno urheilupäivä: sunnuntaina juostiin isot maratonit niin Pariisissa, Wienissä kuin Rotterdamissa ja pyöräilyrintamalla rynkytettiin Pariisi-Roubaix. Itselläni edessä oli henkisesti helppo kympin kisa ja tsemppasin enemmän maratoonarituttujen puolesta kuin oman juoksun vuoksi. Kofeiiniövereiden jälkeen heitin kisavarustuksen niskaan, pitkät päälle ja suuntasin aurinkoiseen aamuun tekemään perusteellisen alkuverryttelyn: kevyttä höntsää, liikkuvuutta ja loppuun reippaampi kolmen minuutin vauhtikestävyysveto. 

Kisapäivä!

Puolen tunnin herättelyn jälkeen heitin ylimäääräiset vaatteet hotellille ja suuntaisin neljännesmaran lähtöalueelle. Lähtö ei ollut kuin viiden minuutin höntsän päässä hotellilta, joten minulle jäi yllin kyllin aikaa availla kroppaa ennen starttia. Sivukaduilla tilaa riitti, kun muut juoksijat olivat jo puoli tuntia ennen lähtölaukausta tunkeneet itsensä lähtökarsinaan. Itse hyppäsin aidan yli viisi minuuttia ennen starttia. Hilasin itseni ykköskarsinan kärkeen, mutta samalla ihmettelin kanssajuoksijoita, jotka eivät nyt rehellisesti sanottuna vaikuttaneet alle 45 minuutin kympin juoksijoilta (45 minuuttia oli raja ykkösryhmään pääsystä ja olin jopa joutunut lähettämään kisajärjestäjille todisteen Aktia Cupin tuloksesta?!). Kisanjälkeinen tarkempi numerolapun tarkastelu tosin paljasti, että ykkösaallon sijaan minun olisi pitänyt lähteä 1A-ryhmässä ennen varsinaista ensimmäistä aaltoa. Note to myself: yritä nyt tutustua niihin kisaohjeisiin ENNEN kisaa.

Lähtöalueen kuutiotalot

On tietysti melkein se ja sama ensimmäisten satojen metrien aikana missä ryhmässä lähtee liikeelle – 4:00 km-vauhti tuntuu joka tapauksessa raivostuttavan hitaalta. Kolmen höntsäpäivän jälkeen jalat olivat aivan unelmat, kannustusta riitti, kuulokkeista pauhasi liian monella desibelillä kiksuimmat ”menen ihan pähkinöiksi” –tsemppibiisit ja sopivia selkiä riitti jonoksi asti poimittavaksi. Berliinin viimeisen kilometrin hybris sai jatkoa ja juoksin sen mitä kintuista lähti. Kolmosen väliaika 12:25 (aah, melkein Cooper-vauhtia) ja vitosen väliaikapisteelle saavuin terhakkaasti aikaan 20:59. Siinä meni edellisen Aktia Cupin 21:15 vitosen väliaikaennätys hautaan.

Jossain kutosen tietämillä jouduin jo vähän miettimään miten saisin säilytettyä vauhdin. Aamusta lännestä puhaltava tuuli oli yltynyt suorastaan rivakaksi ja loppumatka oli vastatuulta. Reittiprofiili lähti nousuun alun alamäkiloikottelun jälkeen. Jalkoja käskyttämällä vauhti säilyi kasiin saakka, mutta sen jälkeen oikea reisi päätti irtisanoa työsopimuksen yksipuolisella ilmoituksella. Kilometriaika 4:23. Ysin kilometrikylttiä ei näkynyt missään ja reittikin poukkoili jalkakäytävän ja ajotien välillä ja pieni ylämäkikin oli heitetty reitille juoksijoiden kiusaksi. Kilometriaika 4:18. Suunnossa vilkutti kokonaisaika, syke ja vauhti eikä minulla ollut mitään käryä matkasta. Tavoitteeni oli rykäistä uusi kympin ennätys, koska järjestäjät olivat auliisti luvanneet kellottaa myös virallisen kympin väliajan. No, kympin väliaikamatto ilmestyi tyhjästä ja ylitin väliaikapisteen senhetkisellä väsyneellä matkavauhdilla 4:20/km – puuttuvien kilometrikylttien vuoksi en osannut kehittää minkäänlaista kymppikiriä.

Loppumatka oli pitkä. Olin ohittanut belgialaisen naisjuoksijan vitosen kohdalla ja nyt sama pinkkipaitainen juoksijatar vilkkui näkökentän reunamilla. Lisäsin vauhtia – minusta et mene ohi! Loppusuoran alussa olin jo ihan kahvilla. Maaliviiva häilyi jossain ratakierroksen pituisen matkan päässä. Olin aivan poikki, mutta pakotin itseäni jatkamaan loppukiriä. Olin juuri edellisenä päivänä puhunut kahvilakeskustelussa Akin kanssa, että edellinen todellinen rajan yli meneminen oli ollut tammikuisessa Cooperin testissä. Sitä sain mitä tilasin. Viimeiset sadat metrit olivat ihan hirveää raastoa – minulla ei ole mitään mielikuvaa loppusuorasta, maaliviivan ylityksestä tai siitä oliko standeillä yhtään katsojaa. Maaliviivan jälkeen hoipuin edes-takaisin ja ensimmäistä kertaa lääkintäporukka katseli minua arvioivalla silmällä. Sain hätistellä innokkaimmat punatakkiset kauemmaksi. Vasta minuutin päästä tajusin edes sammuttaa sykemittarin. Keskisyke 184 ja maksimisyke 190. Parin sadan metrin kävelyn jälkeen löysin mitalijonon, banaanilaarit ja AA-urheilujuomatiskin. Joku tyyppi taisi olla hoodeilla kameran kanssa – poseeraukset olivat varmasti taas parasta A-luokkaa.

Vähän koostuneempi pose hotellilla

Kisa-alueelta päästyäni kasasin ajatukseni ja päätin loppuverrytellä takaisin hotellille. Tein pikastopin huoneessa, nappasin puhelimen/kameran mukaan ja suuntasin Erasmus-sillalle. Maratonin kärki oli tulossa sillalle noin vartin sisään ja olin asemissa. En ollut koskaan päässyt näkemään eliitin juoksua livenä ja kokemus oli suorastaan raflaava. Oli siinä askeleella pituutta! Henkisesti olin aivan huippufiiliksissä, mutta fyysisesti hytisin kovassa tuulessa. Mietin kuinka moni maratoonari ehtisi kirota kovan tuulen alimpaan hel**ttiin. Naisten kaksi kärkijuoksijaa kiisi ohitse ja sen jälkeen pääsin rääkäisemään Akille tsemppihuudot.

Erasmussillalla

Sillalta suuntasin keskustaan viimeiselle kilometrille. Muutaman minuutin hengailun ja tuulessa värjöttelyn jälkeen miesten voittaja Kuma juoksi ohitse hyvällä askeleella. Muilla matka painoi selvästi ja yksi kärkityypeistä tuli puoliksi kävellen ja puoliksi hölkäten viimeistä kilometriä Täysiä oli painettu porukan mukana, kunnes ei enää jaksettukaan. Coach-Nummelan eväät oli kuulemma syöty jo 17 kilometriä sitten ja möläytin jotain puolivillaista kannustusta kulman takana odottavasti loppusuorasta maaliinhöntsääjälle. Hölköttelin itsekin maalialueelle fiilistelemään maratontunnelmaa. 

Miesten voittaja Kuman hurja askel viimeisellä kilometrillä!

Hotellille päästyäni rämppäilin hermostuneesti tulospalvelua, jonne neljännesmaratonin loppuajat ilmestyivät vihdoinkin alkuillasta. Oma kokonaisaika 46:04 ja kympin väliaika 42:54. Reilu kymmenen sekuntia kympin ennätyksestä – ihan ok huomioiden se, että kympin kohtaan juoksentelin ilman mitään väliloppukirejä. Kympin kohdalta maaliin minulta oli kestänyt 3:10, joten ei ihme, että viimeiset viralliset 550 metriä olivat tuntuneet todella pitkiltä 4:05/km keskivauhtia juostessa...  Eniten täpinöitä aiheutti loppusijoitus: Oikeiden Juoksijoiden ollessa maratonilla onnistuin kiilamaan itseni YHDEKSÄNNEKSI yli 6000 naisjuoksijan kisassa! Tosin oikeassa elämässä aika olisi hädin tuskin riittänyt Aktia Cupissa kahdenkympin sakkiin...

photo: Wolfgang Steeg

Matka Rotterdamiin oli erinomainen inspiraatioreissu. Olen aikaisemmin juossut kolme kertaa Amsterdamissa, mutta siellä en ole koskaan päässyt nauttimaan oikeasta maratontunnelmasta. Amsterdamissa maratonin lähtö on neljä tuntia ennen puolimaratonin lähtöä ja suuri osa maratoonareista on jo juoksunsa juossut, kun olen ollut vasta asettumassa lähtöviivalle. Lisäksi kisakeskus on keskusta ulkopuolella Olympiastadionilla, joten keskusta-alue on taivaallisen tietämätön juoksujuhlasta. Rotterdamissa lähtö- ja maalialue oli aivan kaupungin keskustassa ja juoksu oikeasti näkyi ja kuului kaupunkikuvassa varsinkin sunnuntaina. 

Aamulenkkimaisemia

Oman juoksun osalta tiivistelmä on lyhyt: mentaalisesti välikisa, kova aloitus, hiipuva loppu vastatuulessa ja loivassa ylämäessä, täydellinen henkisen kantin treeni viimeisen kilometrin jatkuessa ikuisesti. Juoksun ulkopuolisesssakin elämässä matka oli palkitseva. Pääsin nauttimaan viikonloppureissun vapaudesta ja jaksoin pitkästä aikaa todella nauttia matkustamisesta: uuden kaupungin kaduista, ihanasta hotellista, kahviloista, kiireettömistä hetkistä joenvarrella. Runner’s high sain kaverin: traveller’s high.

Keväistä Hollantia <3

Toissapäivänä sähköpostilaatikkoon kilahti jo ilmoitus Helsinki City Runin lähtönumerosta ja lähtöryhmästä, joten ajatukset siirtyivät kuukauden päästä odottavaan seuraavaan starttiin. Sitä odotellessa pitäisi varmasti välillä vähän treenatakin eikä vain juosta kisasta toiseen...vaikka kalenteri tarjoilisikin Viikin Vitosta, Helsinki Central Parkia ja Sandiksen suljetun saaren kisaa. Auts!

Ihanaa viikonloppua kaikille! Mihin te olette suuntaamassa seuraaviin kisoihin?

T. Laura